tiistai 22. helmikuuta 2011

Uusia ÄHH koruja (Älä hilloa helmiäsi-blogi haaste) 16-22

Omenapuukoru- ei ihan uusi mutta en ole muistanut esitellä. :) Omenapuuta, nahkanauhaa ja hopeaa on lukot. Omenapuu on lemppari materiaalini puukorujen teossa. Kovaa ja tieheäsyistä, pinnasta saa hyvällä hionnalla silkinsileää.

Nahkanauhakoruja kaksi kipaletta tällä kertaa. Näitä on kiva pitää erikseen ja myös yhdessä. Lasihelmiä, nahkanauhaa ja hopeoidut lukot.

Granaattikiemuraa- Kiemurakuvio on tuttua tyyliäni... Tästä korusta riipuksen saa myös irti ja voi pitää pelkkänä ketjuna. Granaattia ja hopeaa. Noita ruttuisen oloisia granaattinugetteja olen hillonnut ja hypistellyt pitkään. Nyt ne tahtoivat esille ja kaverikseen tuollaisen riipuksen. Noita kiemuroita olen tenhyt pienempänä korvakoruiksi.

Oi, tästä setistä olen ylpeä. Merenneidon aarre- Akvamariinirondelleja, kyaniittia, makeanvedenhelmiä ja hopeaa. Tämän tyylisiä on toki tehneet muutkin ja ensimmäiset näkyivät aikoja sitten. Nämä ovat vaan minulle ensimmäiset tämän tyyliset. Aluksi mukaan oli tulossa härpätintä jos jonkinlaista mutta pikkuhiljaa karsin niitä pois tehdessä. Rannekorusta oli idea mutta ensin lähti sivuraiteille ja tuli korvakorut.
Ylpeä olen siitä että osasin sittenkin tehdä pientä ja herkkää. :) Akvamariinit on visusti hillottuja Nerik- laatikon aarteita sekä nuo siniset kyaniitit. Niitä en ehtinyt säilöä pitkäänkään. Mutta useaan otteeseen olen ne käteen ottanut ja koettanut miettiä mikä sopii kaveriksi niin että ne eivät "syö" toisiaan. Tästä setistä vois sanoa että "ihanan kallista!" ;)

Korvakorut lähempää. Luulempa että tulen tekemään tällä mallilla muistakin aarteista korvakoruja. Raotan siis Nerik laatikkoa rondellien suhteen kohtapuoliin lisää...
Näistä korvakoruista tulee sitten hieman arvokkaampaa sarjaa... :) Ainakin Ametistia, Karneolia, Granaattia... Saas nähdä milloin ehdin. :)

Kävin hopeasavikurssilla. kahteen otteeseen. Tässä ekan kurssin tuotoksia, korvakorut joissa nuo alimmaiset ovat hopeasavesta tehdyt pienet riipukset. Koukut myös omaa tekoa ja hopeaa. (Omaan käyttööni)
Täytyy sanoa että tuohon köynnös riipukseen ne ole alkuunkaan tyytyväinen. Patinointi toi siihen ihme värisävyjä. Tuo pitkulainen isompi riipus taas onnistui. Tavoitteena oli tehdä rouhea "vanhanoloinen" riipus.

Tässä sitten toisen hopeasavikurssin tuotoksia, joihin taas olen oikein tyytyväinen. Nyt jo tiesi mitä ei kannata tehdä... :) Pikkuruisia kukkia, "vanha raha", ruiskusavella onttoja verkko helmiä yksi iso ja kaksi pientä, pienet pisarat jämä hopeasavesta, pari kuviontikokeilua ja hevos riipukset tytöilleni. Toisessa heppa riipuksessa tausta kiillotettu ja hevonen satinoitu, toinen taas päinvastoin. Kaikki nämä tulevat päätymään johonkin koruun, saas nähdä!

Korutaitelijan talvityyliä työasussa... Kyllä on mukava tehdä kotona töitä. Ei kuulkaa palele varpaita eikä sääriä! :)

Pieni kurkistus työhöni...Työpöytä kaaos, tai siis luonnollinen olotila. Kuvaan korut tuon pöydän reunalla, silloin vain raivataan tilaa kuvaukselle pöydän päästä. Eli siirretään tavarat kyynärvarrella läjään... (Pöydän olen siis suunnitellut ja tehnyt itse, nimenomaan koruntekoa varten. Pöytä on opinnäytetyöni.)
Kun joskus on pakko siivota ja järjestää pöytä, tuntuu ettei mitään löydä... Voi kuulostaa uskomattomalta mutta näin on. :) Olen kaaosihminen, liian puhdas ja tyhjä pöytä on vähän samaa kun kirjailijoilla tyhjän paperin lukko. :) Pöydällä voi olla monta työtä kesken. Kerään pöydälle tulevia projekteja varten helmiä, suunnittelen niitä pyörittelemällä ja sillä että pidän ne silmien ulottuvilla hautomossa. Kun joku projekti tökkää niin voi ottaa toisen työn alle. :)


Tässäpä olisi pientä infoa tulevista messuista. Laitan lähempänä vielä lisää infoa.
Kevään messukausi strttaa 5.-6.3 Helsingin Wanhan sataman kädentaitomessuilla. Suunnitamme sinne tuttuna parivaljakkona PS Design-paja (eli mie) ja Naavalainen

Maaliskuun lopulla 26.-27.3 suuntaamme Turkuun Kädentaitomessuille. Ensimmäistä kertaa mene Turkuun messuille!

Huhtikuussa on vuorossa Jyväskylä 9.-10.4. Jyväskylään on lähdössä muitakin Raahelaisia kädentaitajia Naavalaisen ja minun lisäksi, Marimilli ja Herttapuoji.

Tässäpä oli nyt jätti postaus,

Aurinkoisia pakkaspäiviä toivotteleepi:
Pirita

maanantai 14. helmikuuta 2011

Luonnon kauneutta ÄHH 8-15

Sunnittelimme siskoni kanssa yhdessä hänelle runsaa, rouhean ja värikkään nahkanauhakorun.
Pitkällisen pohdinnan jälkeen mukaan valikoitui karneolia ja prehniittiä rouheina nugetteina. Isoimmat nugetit ovat n. 22-16mm. Kuvassa värit eivät ikävä kyllä hehku ihan samoin kun luonnossa.

Musta kyynel- Onyxia ja hopeaa.

Veressäni- Punaista jaspista, onyxia ja hopeaa. Riipus on iso ja upea.

Kallio- Täytyy sanoa ettei kivien nimistä ole hajuakaan mutta nämä ovat kauniita, riipuksen ympärille metsästin noita sopivia pyöreitä helmiä muutaman kuukauden, samoin kuin seuraavien riipustenkin. :) Hopeaa lisänä.

Tyrskyä- Tässä korussa on kauniita harmaan ja vihreän sävyjä. Jos riipuksen kääntää vaakatasoon niin näyttää myrskyävältä mereltä. Tuntematonta kiveä ja hopeaa. :)

Savannilla- Käärmeennahkajaspista ja hopeaa. Riipuksen kuviot ovat upeita.

Sammaleet setti- Riipuksen kivestä ei tietoa, kaulakorun helmet ovat todennäköisesti green veined jaspista. Rannekorussa lisänä sammalakaattia. Hopeaa kaikkien kaverina. Todella kaunista vihreän sävyä.

Rantakivellä- Tämä riipus on kuin taidevalokuva tai taulu. Kivistä ei taaskaan mitään hajua. :)


Halusin antaa tilaa noille upeille riipuksille ja pitää korut kokonaisuutena hyvin pelkistettynä.
Näissä edellisissä koruissa kaikissa metsästin sopivia helmiä näiden riipuskivien kaveriksi. Nämä riipuskivet ja monta vielä sellaista joille ei kavereita ole löytynyt, ostin Tampereen kädetaitomessuilta marraskuussa.
Kivipuolella oli kiinalainen mies jolla oli pahvilaatikollinen aarteita, eri kokoisia hiottuja kivi helmiä. Pengoin laatikkoa varmaan yli tunnin ja nämä aarteet ovat peräisin siitä pahvilaatikosta. Kivissä on upeita kuvioita, luonnon omaa taidetta.

Upeita harmaan, ruskean ja vihreän sävyjä. Kavereiden löytäminen näille vaan vaatii aikaa ja hermoja. Nämä löysin maailmalta netttikaupasta jossa kivien nimet olivat mitä sattuu, mutta kuvien perusteella valitsin ja sattui aika hyvin oikeaan. :)
Lopuille riipuksille kavereiden etsintä jatkuu...

Ihanaa ystävän päivää kaikille ja terveiset yli 30 asteen pakkasesta!

T: Pirita





sunnuntai 6. helmikuuta 2011

ÄHH 5-7 ametistia vielä ja tilaustöitä

Ametistia vielä... Asiakas valitsi nuo brioletti korvakorut jotka jo edellisessä postauksessa esittelin ja niiden kaveriksi tarvittiin sitten vielä kaulakoru. :) Lisää hilloametistien käyttöä siis. Hopearinkula on itse tehty, rinkulan taonta ei vain erotu kuvasta, taontajälki kimaltelee kivasti livenä.

Tilaustyö- korun muokkaus. Sain kaksinkertaiset vanhat helmet jotka oli tarkoitus vain korjata. Asiakas kypsytteli ajatusta ja halusikin sittenkin että koru päivitettäisiin tähän päivään. Ehdotin pitkää korua ja tässä on asiakkaan toivomia värejä lisänä. Mustien helmien materiaalista ei ole ihan takuuta, ne ovat joko lasia tai Jettiä eli gagaattia. Helmet ovat iäkkäitä ja hionnasta huomaa niiden olevan vanhoja. Mummon perintö helmet. :) Korulla on pituutta metri, lukot ovat kiepautuslukkoni ja hopeaa. Lisäksi swarovskin ruby-sävyn biconeja.

Helmikamu tilasi mustan puuristin. Materiaalina wenge, puu on valtavan kovaa. Haasteena näin pienessä ristissä olikin se että kova puu myös halkeaa helposti, sillä työstöön tarvitsee voimaa... Tämä onkin kolmas versio... muut sain halkaistua, ensimmäisen ristin sakaroita viimeistellessä veistäen ja toisen poratessani reikää... :)
Ristin koko piti olla n. 2cm mutta edeellämainituista ongelmista johtuen mitaksi tuli 2,5cm.
"Viillot" pinnassa ovat puun ominaisuus. :)

torstai 3. helmikuuta 2011

Ametistia! Koru päivässä, ÄHH haaste käyntiin!

Ametisti korvakorut, 8mm fasettihiottu ametisti, hopeaa, pikkuinen 4mm ametistihelmi.

Ametistia ja hopeaa...

Samat matskut kun edellä, tälläkertaa nugettina. :)

Ja ah, näiden käyttö riipaisi. :) Näitä ametistibrioletteja olen hillonnut, ja hillonnut. Nuo pienet helmet hopearenkaan yllä ovat fasettihiotut ametisti rondellit, alla tummenpi ja päällä vaaleampi.
Voi hitsi kun tällä hetkellä ei näitä löydy yhdestäkään suomalaisesta helmikaupasta! Miksi miksi on niin vaikeaa saada tämän laatuluokan helmiä mistään. Kohta itku pääsee kun nämä loppuu eikä tilalle löydy. Pakko alkaa tähyilemään tuonne merten taakse, mutta aina pienellä riskillä, laadusta ei ole takeita ja nämä helmet eivät ole ihan edullisimmista päästä...

Sirpaleelta olen nämä brioletit ostanut Helmetin foorumilta. Rondellit aikoinaan Helmiliinalta.

Ähh käynnistyi minun osaltani ametisteilla ja korvakoruilla. Miksi näin monta samantyylistä? Siitä syystä että tein asiakkaalle valinnanvaraa. :) Voi, ametistia... kumpa helmikaupat hankkisivat värjättyjen muotikivien lisäksi laadukkaita peruskorukiviä, aarteita. Ametistissa valinnanvaraa muuten kuin pyöreille helmille ei vain ole. Toivomuksena olisi myös vaaleampiakin sävyjä, tarjonta on huisin tummaa. Näitä laadukkaampia aarteita tulee sitten hillottua kun ei ole tietoa saako lisää.

Juu hölmöähän se on näitä vain hypistellä ja hillota mutta kun helmiholistin on niin vaikea luopua aarteistaan. Yrittäjänä ei kauhean järkevää ja pakkohan se on näitä käyttää. Palkitsevinta on kun asiakas ihastuu aarteisiin, ei siinä vaiheessa tee kipeää, päin vastoin mutta se helmen ottaminen Nerik laatikosta (Nerik= näitä en raski ikinä käyttää) ja käyttäminen ovat se vaikein vaihe. :)

Niin ja tässä on huomisellekin koru valmiina. :)

T: Pirita