keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Tunnelmallista Joulua kaikille!

Toivottelen kaikille asiakkailleni ja blogini lukijoille oikein ihanaa ja rauhaisaa joulua!
Pieni tunnelmapala Joulukodistamme, lapset väsähtivät onnellisina untenmaille.
Hetki aikaa omille ajatuksille ja tuntemuksille.
Lahjaksi saatu Samuli Edelmanin virsiä, soi taustalla, kynttilät tuikkivat ja kuusi tuoksuu.

"Jouluntähden alla, syntyi Marialle Poika Jumalan..."


Sitten vielä muutamat korut...


Minun omasta korustani yksityiskohta, spektroliittiriipus. Spektroliitti helmiä löytyy Luxoniasta.
Tämä helmi on hieman rosoinen ja iso, spektron hienot kuviot tulevat näkyviin kun valo osuu oikeasta kulmasta, kuten tässä kuvassa.


Tässä koru kokonaisuudessaan, todella isoja mv-helmi nugetteja, sinisenmustia.(en nyt muista keneltä ostin , helmetistä kuitenkin ja ihania olivat... Kiitos!) Lisäksi kuukivirondelleja, joissa välähtelee ihana sininen välke, Helmiliinalta. Lukot hopeaa.
Tämä on minun ihan ikioma!


Viimeinen asiakastyö ennen Joululomaa, vaijerit ovat tässä vielä päättelemättä, asiakas sovitti ensin... Sopiva oli ja tykästyi kovin, isoimmat onyx helmet olivat asiakkaalta itseltään. Purimme nyörikorun jota ei ollut paljoa käytetty, nyt helmet ovat siinä muodossa että tulee pidettyä.:) Sydän on todella iso n.40*30mm, koru odotti Bali handmaden lähetystä ja isohkoa salpalukkoa...
Materiaaleina onyxit, karneoli ja hopea.


Toiseksi viimeisin asiakastyö, tämäkin on kuvattu päättelemättömänä ja ilman lukkoja. Laitoin asiakkaalle kuvan, että olisiko hyvä, pieni muutos tuli vielä tuosta, en ehtinyt kuvata ihan valmiina. Tuossa keskellä on tässä kaksi karneolinugettia yhdessä, lopulliseen versioon niitä tuli siihen vain yksi. Materiaaleina asiakkaan omasta korusta karneolihelmet ja makeanvedenhelmet. Noissa kivi helmissä oli niin iso reikä että siemenhelmet upposivat sisään ja alkuperäinen suunnitelma ei toiminutkaan, niin piti kehitellä ratkaisu ongelmaan... Laitoin ruskeat makeanvedenhelmet karneolihelmien molemmin puolin. Tähän tuli hopeiset lukot. Kivet ja valkeat helmet ovat suht suuria, nuo ruskeat helmet ovat n.5mm kokoisia...

maanantai 15. joulukuuta 2008

Peruskamaa :)

Maitosuklaa- Helmiäislasihelmiä ja hopeoidut lukot. Simppeli lasihelmikoru, korussa helmet hohtavat kauniisti ja ruskea sävy on ihanan suklainen, vaaleammat helmet ovat kermanvärisiä. Isoimmat helmet 10mm

Sininen hohto- kaulakorun olen esitellyt joskus aiemmin ja tämä rannekoru on jäänyt kuvaamatta. Larvikiittia ja ihania isoja nyppy mv-helmiä Helmiliinalta hamstratusta nauhasta (ei raski käyttää kuin muutaman sillointällöin...). Lukko minun perinteinen hopealanka lukkoni.

Mystic- samoin tämän sarjan kaulakorun olen esitellyt aiemmin, tämäkin rannekoru on jäänyt huomiotta... Mustaa onyxia ja lumihiutaleobsidiaania, hopealankaa. Isoimmat helmet 10mm.

Kuopion joulumarkkinat takana, kiitosta vain asiakkaille! Väkeä messuilla ei tainnut olla ihan niin paljoa kun odotettiin. Liekö talousnäkymät säikäyttäneet ihmisiä kun aikalailla on vähentynyt ihmisten ostohalut.
Huomattavasti harkitummin ostellaan kuin muutama kuukausi sitten.
Ihan mukiinmenevästi meni silti, menojen jälkeen selvästi plussalle kuitenkin;)
Tapasin muutamia asiakkaita jotka olivat onnellisia löytäessään juuri itselleen sopivia koruja! Kiitokset ihanat ihmiset palautteestanne! Mikään ei ilahduta ja lämmitä niin paljon kuin se että joku tulee onnelliseksi suunnittelemastani korusta. Silloin saa varmuutta sille että työni ei ole turhaa ja vain omien visioitteni toteuttamista. Niillä palutteilla jaksaa taas pitkään! :)
Tein lauantaina 3 rannekorua, vähän niinkuin työnäytöksenä. Ne ovat rakenteeltaan samanlaiset mutta eri materiaaleista. Muhkeita ja vähän bling blingiä. Koeatan saada kuvattua ennenkuin menevät...;)
Keskiviikkona 17.12 olen Citymarketissa klo:12 eteenpäin korujeni kanssa. Perjantaista lähtien keskityn perheeni kanssa joulunviettoon, siihen mennessä teen tilatut työt valmiiksi. Mahdolliset uudet tilaukset toimitetaan sitten tammikuun puolella. Jos akuutti lahjapula tai koruntarve iskee niin voi soitella ja sopia visiitistä pajalle katsomaan jo valmiita koruja. Mutta soitathan ja sovit tulostasi! Tiedätte varmasta jokainen että joulun alla on menoja ja kiireitä. Vaikka teen kotona töitä, ei ole itsestään selvää että olisin kotona/tavattavissa koko ajan. :)
Joulun jälkeen sitten palaan työn ääreen taas uusin voimin. Koruja syntyy varmaankin joulun aikanakin... Jospa ehtisin toteuttaa uusia ajatuksia ja kokeilla jotain ihan uutta. Lupasin itselleni että joululomalla saan sitten "harrastaa" koruntekoa. Mieheni mielestä kuulostaa ihan omituiselta logiikalta...

Huomenna tiistaina ovat sitten mummuni hautajaiset. Haikea ja vaikea päivä edessä...
Terveisin: Pirita

maanantai 8. joulukuuta 2008

Pientä hehkutusta...

Olen haltioissani! ;)
Laitan tämän muokatun korun kuvan uusiksi, tarinaa korusta löytyy aiemmista päivityksistä.

Tämä koru suunniteltiin juhlapukuun sopivaksi, en silloin vielä tiennyt mihin koru päätyy. Tai en ollut varma, arvelin vain... Nyt asian voi sitten julkistaa koska se on ollut näytillä. :)
Koru päätyi itsenäisyyspäivän linnanjuhliin! Sopi hienosti kantajalleen ja puvun kanssa, oli tyylikäs ja juhlava kokonaisuus.


Classic- sarjaan lisäys, peacok. Helmiliinalta ihania isoja peacok-makeanvedenhelmiä 7-8mm. Nämä ovat kauniin sinivihreitä, kuva vääristää värejä. Lukko ja jatkoketju hopeaa.

Mustaa ja valkoista,
sarjaan kuuluu nyt pitkä koru, korvakorut ja tämä lyhyempi kaulakoru.
Tämäkin on kuitenkin n. 60-65cm pitkä.
Laavakiveä ja makeanvedenhelmi nugettejä, hopea lukko.


Pikkuhiljaa täällä toivutaan sairaudesta. Huomenna on tarkoitus osallistua Annanpäivä myyjäisiin, olen siellä niin kauan kuin jaksan. Ovet Soveliuksen talolla ovat auki 9-18.
Lauantaina vietettiin itsenäisyyspäivää, omalta osaltani surulla ja ilollakin.
6.12. Kahden jälkeen päivällä mummuni nukkui ikiuneen. Muutama kuukausi sitten hänellä todettiin aivokasvain. Sairaus vei nopeasti huonoon kuntoon, mummu oli aiemmin ikäänsä nähden virkeässä ja hyvässä kunnossa. Hän eli 84 vuotiaaksi.
Enään minulla ei olekaan yhtään isovanhempaa elossa. Mutta muistot heistä kaikista elävät ja kantavat eteenpäin.
Iloa sen sijaan sain kokea linnanjuhlia katsoessa. Olen jännityksellä odottanut päätyykö minun tekemäni koru setti linnanjuhliin... Siellähän ne näkyivät! Sopivat hienosti yhteen upean puvun kanssa. Puku oli punainen jossa oli yläosassa mustaa pitsiä köynnöksenä.
Kiitokset asiakkaalleni! Olen onnesta soikeana...!;)
Surusta iloon...
Ensi viikonloppuna 13-14.12 Olen Kuopiossa joulumarkkinoilla. Jos sielläpäin satut olemaan tai liikkumaan niin tervetuloa. Tulkaa tervehtimään!
T: Pirita

torstai 4. joulukuuta 2008

Pakkolepo...

Joudun perumaan Citymarketin myyntikeikan. Kävin lääkärissä ja onneksi menin.
Hengenahdistus, kuume ja kova yskä ovat kehittymässä vakavammaksi joten nyt lepo on välttämätön. Enköhän kuitenkin kunnon lääkekuurilla tokene Annanpäiviin mennessä, toivottavasti. :)
Pahoittelen muutaman tilaustyön viivästymistä. Kunhan kuume laskee niin jaksan tehdä töitäkin.
Nyt käytän kirjallisiin hommiin voimiani. Niin ja lepään! :)
Onneksi näihin hommiin ei tarvitse ääntä! Sitä ei nimittäin vieläkään tule... Lääkärin määräyksestä säästeltävä ääntä, eli melkein puhekielto... Tietää ongelmia minulle;)
T: Pirita

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Sairaspäiviä edelleen...

Salattu tuli- korvikset, labradoriitti, kuukivi ja hopea.

Rypäleet- makenvedenhelmiä ja hopeaa.

Pink rose- lastenkoru, ihanainen ruusu-lamppuhelmi Luminukan Heliseltä sekä lasihelmiä.

Pink and black rose- (mielikuvitukseton nimi...) Lastenkoru, ruusu-lamppuhelmi samasta paikasta kuin vaaleanpunainen... Lasihelmiä.


Sairastaminen jatkuu edelleen... Ääni on kadoksissa ja karmea yskä, kuumetta edelleen...
Jos illalla vielä nousee kovaksi niin huomenissa pitää käydä lääkärissä. Mutta on tänään jo hieman parempi päivä. :)
En jaksa nyt enempiä kirjoitella, mutta tässä muutamia koru maistiaisia!
T: Pirita

Ai niin, en ole aiemmin kauheasti välittänyt lamppuhelmistä mutta nyt tilasin Luminukasta niitä kehujen perusteella... En voinut uskoa että niin kauniita lamppuhelmiä onkaan!

maanantai 1. joulukuuta 2008

Korvis pläjäys!

Delfiinit- Akvamariini ja kuukivi rondellit sekä hopeaa.

Mustavalkoista- materiaaleina, laavakivi ja isot makeanvedenhelminugetit, sekä hopeaa
Lunta- Nyppy mv-helmet ja hopeaa.
Lime- Swarovskin kristallia, lasihelmiä ja hopeaa.
Quenie- Vuorikristalli ja rhodoliittigranaatti (tai jotain sinnepäin...;)) (apua, korjatkaa jos tuo kiven nimi on päin mäntyä...) sekä hopeaa. Näyttävät hassusti eripituisilta mutta samankokoiset ovat...:)


Heipäti hei!

Kiitokset asiakkaille jotka kävivät Katria ja minua katsomassa naistenmessuilla! Oli mukavaa saada taas hyvää palautetta ja olla yhdessä! Asiakkaillekin on enemmän valinnanvaraa kun on kaksi myyjää joiden tuotteet ovat erilaisia. Jokaiselle jotain!
Kiitokset Katri sinulle erityisesti! On ihana tehdä sinun kanssasi yhteistyötä, sillä sinunhan ansioistasi minä koko harrastuksen löysinkin!

Asiasta toiseen! Eilen aamulla jo tuntui kurkku kipeältä ja kun päivän messuilla seisoskeli ja puhui niin nyt olen sitten kipeänä.
Olin ilmeisesti jo tulossa kipeäksi mutta nyt sitten tulin kunnolla! Ääntä ei kuulu ja keuhkot kipeenä kuumettakin ihan reippaasti... Nyt pitää malttaa ottaa iisisti...
Muutama tilaustyö on tehtävä huomenissa mutta muuten lepäilen.
Onneksi myytävää on kuitenkin kertynyt ihan hyvin. Sunnuntaina 7.12 nähdään sitten Citymarketissa Raahessa ja 9.12 Annanpäivillä soveliuksen talolla!
Siiheksi pitää päästä kuntoon!
T: Pirita

torstai 27. marraskuuta 2008

Koruja miehille ja naisille, sekä meripihkaa!

Tässä on nyt loputkin siitä taannoisesta meripihkakasan tuotoksista! Eli aikaisemmin blogissani esittelin kaksi meripihkasta tehtyä asiakastyötä. Asiakas toi monta meripihkakorua joista modistettiin pitkä kaulakoru ja nyt lopuista paloista tein vielä 3 rannekorua.
Nämä palaset olivat kahdella reiällä, ja sain miettiä pitkään miten kiinnitän niihin lukon...
Sitten vääntelin komponentit hopealangasta ja taoin ne kovemmiksi. Katsotaan kestävätkö käytössä, jos eivät niin sitten kehitellään muuta.:)
Materiaaleina meripihka, makeanveden helmet ja hopea

Simppeli nahkanauha koru jossa riipuksena hematiitti donitsi, sopii miehillekin.:)

Vielä simppelimmät akaatti hammas korut, miehille sopii tämäkin.

Wild- materiaaleina, zeeprajaspis, onyx kuutiot, nahkanauha ja hopeoidut käärme lukot.

Minttu lakua- Materiaaleina, laavakivi, turkoosi, nahkanauha ja hopeoitu käärmelukko. Tämä meni jo mutta värkkejä löytyy vielä toiseen kappaleeseen jos kiinnostaa! ;)

Pitkästä aikaa taas päivitystä! Anteeksi hiljaiselo, mutta kiirusta on pitänyt.:)
Kiireet jatkuvat vielä, mutta sain ladattua kuvia kamerasta koneelle! Laitan nyt pikkuhiljaa niitä tänne muutaman kerrallaan.
Ensi viikonloppuna täällä Raahessa on naistenmessut jonne osallistun Katrin kanssa. Messut ovat sunnuntaina 30.11 raahen liikuntahallilla. Olemme vallanneet Naavalaisen kanssa päätyseinältä paikat joten tulkaapa moikkaamaan jos paikalla olette! Niin ja joululahja ostoksille! ;)
T: Pirita

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Korun muutos

Tilaustyö, koru ennen...

...Koru jälkeen.

Sain mielenkiintoisen tilaustyön. Pitkähköistä kristalli helmistä saisi muokata juhlavan lyhyen kaulakorun ja rannekorun.

Kristallihelmistä suurimmat ovat noin, 14mm kokoisia. Mustia ja kirkkaita. Lisäsin koruun Vuorikristalli kimpaleita, tuomaan särmää. Asiakas toivoi kirkkaita rosoisia tai jääpuikkomaisia helmiä kristallien lisäksi.
Vuorikristalli kimpaleet ovat niinkuin sulavaa jäätä. Olen pitkään niitä pyöritellyt ja ihaillut. Tähän ne sitten löysivät paikkansa. :)

Korussa on hopeinen jatkoketju jonka päässä on kaksi helmeä, ketjua ei välttämättä tarvitse mutta se tuo koruun lisä yksityiskohdan. Koru näyttää niskanpuoleltakin kauniilta kun ketjun pätkä ja helmet laskeutuvat kauniisti
.


sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Lisää puukoruja!

Tässä Saarnikoruja lisää, nämä on myös sahattu päätypuusta. Syykuviot saarnissa ovat todella hienot, puu on niin kovaa että näinkin päin sahattu pala kestää hyvin. Sitä ei ainakaan minun voimillani saa katkaistua. Paksuutta koruilla on n.6mm. Isompi neliö on kooltaan n.50mmx50mm, kapeampi n. 50mmx30mm
Korut on käsitelty vahalla jossa on hieman valkoista pigmenttiä, joka korostaa raita kuviota. Nauha vahattua puuvillanauhaa, koru on noin 60cm pitkä, lukot hopeoidut.

Tummempi koru tammea ja pienempi raitakoru saarnia ja pähkinää. Kummassakin päätypuu näkyvissä. Tammikoru n. 30mmx20mm, raitakoru n.25mmx20mm. Vahattupuuvillanauha ja hopeoidut lukot, pituus n.45cm. Kirkas puuvaha pintakäsittelynä.

Olisin varmaankin saanut ottaa kuvan hieman lähempää... Nyt koru näyttää reppanalta isolla pohjalla. :) Think pink- materiaaleina, makeanvedenhelmiä, Swarovskin kristallia ja hopeaa.

Perusmallini Pronssi, muutin tämän mallin siten että tähänkin tulee lasi sydän. Aikaisemmin mallissa oli helmiäis laatta. Materiaaleina, mv helmet, vuorikristalli ja kiepautuslukko hopealangasta.

Toinen muutettu malli Lumi, tässäkin oli aiemmin helmiäisriipus. Nyt tähän sarjaan kuuluu neljä väriä, yllä oleva Pronssi, Lumi, Viini (viininpunainen) ja Omena. ( omenanvihreä)
Nuo kaksi viimeksimainittua mallia löytyvät kaupasta ja nämäkin taas palaavat sinne kun saan nämä uudet kuvat päivitettyä kauppaan.

Hyvää isänpäivän iltaa kaikille!
No niin, nyt taas muutama puukoru lisää. Sekä muutama muu koru. Työn täyteinen työviikko taas alkaa huomenna. Hassua sillä huomaan että töitä tekee melkein koko ajan, jos ei muuten niin ajatuksissaan. Pääseeköhän sitä työkuvioista irti ollenkaan. En kyllä oikeastaan haluakaan päästä...:) Tämä kaikki on kuitenkin vielä niin uutta että ajatuksissa käy kaikenlaista läpi.
Kyllä varmasti vielä koittaa aika että osaa irrottautuakin ja pitää myös ajatuksissa lomaa.
Kun harrastuksesta tulee työ niin on vaikeaa erottaa mikä on työtä ja mikä ihan vaan fiilistelyä ja omaksi iloksi puuhailua. Mutta toisaalta tarvitseeko siihen edes pyrkiä että ne erottaa...? :)
Tälläisia pohdiskeluja tänä iltana...:)
Hauskaa viikon alkua ja työn iloa kaikille!
T: Pirita

torstai 6. marraskuuta 2008

Uusia kuvia vihdoin!

Raidat- Puukoruja, tässä on yhdistettyna saarnia ja pähkinäpuuta. Nauha vahattua puuvillanauhaa ja korussa hopeoidut lukot jotka eivät näy kuvassa. Pintakäsittelynä Osmocolorin kirkas puuvaha. mitat isompi 25mmx40mm, pienempi 25mmx30mm


Lisää jo aikaisemmin kuvattuja Modern puukoruja, hematiitti kivellä olevan mallin olen jo esitellyt, toisessa korussa tiikerinsilmää. Kiinnityskoukut hopeaa, nahkanauha ja lukotkin hopeaa. Puu saarnia, pinta käsittely kaikissa puukoruissa Osmovaha.
Toinen Modern malli oli pähkinäpuinen jossa upotettuna helmiäistä, kuva siitä löytyy kaupasta. mitat 25mmx45mm, korun pituus n.43cm

Kolmiot- Nämä kolmion malliset ovat uusia. Pähkinää ja saarnia, nämä on sahattu niin että päätypuu on näkyvissä. Osmo vahaa on näissäkin, pähkinässä kirkas ja saarnissa sävy jossa on valkoista pigmenttiä. Isompi koru on noin 30x50mm, pienempi noin 30x40mm. Vahattu puuvillanauha ja hopeoidut lukot, nauhat ovat n.60cm.

Omenapuukoruja- Lemppari materiaalini! Kovaa ja tiheäsyistä, omenapuusta saa ihanaa silkkisen sileää kun hioo huolella. Koruihin on upotettu makeanvedenhelmet. Helmet ovat kooltaan n.9mm. Kiinityskoukut hopeaa, nahkanauhaa ja hopeiset lukot. mitat n.25mmx40mm. Korun pituus n.43cm

Syksyn värit- Tämä koru on erisävyinen kuin Syksyn hehku koru jonka olen esitellyt aikaisemmin. Tein ruskeista makeanvedenhelmistä värisekoituksen. Koru on pitkä, n.110cm.
Lukot ovat hopealangasta väännellyt kiepautuslukot. Samaa lukkomalliani on monissa rannekoruissani ja muutamissa kaulakoruissani. Korua voi pitää kaksinkerroin tai pitkänä, lukko voi olla missä kohti vain. Se on korun yksityiskohta.

Young heart- Tämä setti menee nuorelle neidille. Tilaustyö, haluttiin valkoisia pieniä riisin mallisia makeanvedenhelmiä ja herkkä valkoinen lasisydän. Tästä tuli ihastuttava, puhdas ja herkkä. Toivottavasti on mieleinen. :)

Red to black- Tein aikaisemmin tästä korusta pidemmän version. Se meni ennekuin ehdin kuvata. Eräs asiakas halusi samanlaisen mutta lyhyempänä. Koru on dramaattinen, onyxia ja karneoli nugetteja. Isoimmat onyx helmet ovat 10mm joten muhkea koru on kyseessä. Lukko on hopeoitu, asiakkaan toivomuksesta. Korun pituus on n.55cm.

Tilaustyö tämäkin, asiakas ihastui Yön sydän käätyyn ja siitä suunniteltiin kevyempi versio.
Helmiliinalta ihanat harmaat n 7mm-8mm makeanvedenhelmet, hohto on upea! Karen Hill tribe, hopeiset sydämet. Lukot ja jatkoketju ovat myös hopeaa. Korun pituus on 42cm. Lisään tämän mallin myöhemmin myös kauppaan. Helmiä on vielä toiseen settiin...:) Settiin on myös korvakorut mutta ne eivät ehtineet kuvaan...

No niin nyt tuli sitten kunnon kuvapläjäys heti kerralla! Kuvia jäi vielä seuraavaankin postaukseen. Ei kaikkia kerralla...
Kylläpä kuvatessa vierähtikin aikaa. Ensin menee aikaa että saa kaikki kuvaus vermeet ja paikan kuntoon, vaatii yleensä kikkailua mutta en viitsi teitä rasittaa moisilla propleemilla...
Jokaista hyvää kuvaa kohden tulee yleensä 2-5 versioita. Kamerasta kuvat siirretään koneelle, sitten niistä poimitaan parhaat ja muokataan edustuskelpoiset. Säädetään kirkkaudet ja kontrastit ym, hienosäätöä siis. Sitten muokataan useampaan kokoon, joten voitte kuvitella että aikaa suttaantuu helposti useampi tunti. Varsinkin jos sattuu olemaan kerralla parisenkymmentä kuvattavaa tuotetta niinkuin minulla oli tänään...:)
No nyt on sitten uusia juttuja, toivottavasti pidätte! :)
Seuraavia sitten tulossa lähiaikoina...

T: Pirita

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Toipumaan päin!

Simppeleitä kristallisydän koruja- Nämä olen tehnyt jo aikoja sitten, taitavat olla vanhimpia mallejani. Kaivelin vanhoja kuvia kun en ole ehtinyt uusia kuvata.:) Sinisessä lasihelmiä, vuorikristalli kuutioita, sininen sydän italialaista kristallia. Violetissa, ametistia, vuorikristallia ja swarovskin kristallia, sydän myös.

Toukokuu- Aikaa sitten tehty tämäkin... Sitriini nugetteja ja peridoottisiruja, hopealukot.

Prinsessa koruja- Lasten koruja, nämä olen tehnyt viime keväänä. Ovat olleet oikeinkin suosittuja pikku prinsessojen keskuudessa... :) Omat neidit olivat makutuomareina. Sininen sopii Tuhkimolle ja vaaleanpunainen taas kuulemma Ruususelle. Violetti sitten varmaan kaikille...


Hei!
Laitoin vanhempia kuvia joita en ole vielä täällä muistaakseni julkaissut.
Kiitokset Siinalle kun hoksasit etteivät lisäämäni korublogi linkit toimi... Nyt asia on korjattu ja pitäis linkeistä päästä kyseisiin blogeihin! :)
Jos muuten haluat korublogi linkkilistallen niin ilmoitapa niin lisätään!
Nyt alkaa kuulua jo ihan hyvää, alkaa olla leikkuusta toipuminen mallillaan ja töitä voin tehdä jo ihan hyvin. Pystyn istumaan jo pidempään. Olenkin purkanut tilaustöiden sumaa. Pistin itselleni ukaasit etten saa tehdä yhtään ainutta uutta mallia ennenkuin olen saanut kaikki tilaustyöt tehtyä!
Arvatkaapa syyhyttäisikö hipeltää helmiä... oikein polttelee uudet ideat.
Muutama työ ja sitten pääsen niihin käsiksi. Joitain uusia on vielä kuvaamatta, koetan huomenna saada kuvattua jo tehtyjä koruja. Muutama kiva uutuus ehti ikävä kyllä mennä ennenkuin ehdin edes kuvaamaan...
Marraskuun loppupuolella on muutamia esittelyitä ja 30.11. on sitten Naistenmessut täällä Raahessa. Olen menossa sinne Katrin kanssa. Pitkästä aikaa mennään yhdessä, kivaa!

Joulukuussa olen sitten su 7.12 Naavalaisen Tuijan kanssa Citymarketin aulassa koruineni!
Lisäksi olen Annanpäivä myyjäisissä Soveliuksen talolla ti. 9.12
Sitten on vielä 13.12.-14.12 Kuopiossa Joulumarkkinoilla.
Tälläisia tapahtumia tiedossa.
Jos on tarvetta yksilöllisille joululahjoille niin kurkkaa kauppaani ja Koru ja Helmi sivustolle. :)

Ihanaa syksyä tai oikeastaan jo alkutalvea kaikille!
T: Pirita

lauantai 18. lokakuuta 2008

Sairasloma!

Hei! Edelleenkään en saa uusia kuvia tänne...
Jouduin keskiviikko iltana sairaalaan ja minulta leikattiin umppari.
Olen nyt pakostakin hetken sairaslomalla kun en pysty istumaan kuin hetken.
Pahoittelen tilaustöiden viivästymistä.
Eilen illalla pääsin kotiin ja olen kunnossa mutta kipeänä.
Jospa parinpäivän päästä pystyn jo hieman töihinkin.
Näillä näkymin Lahden messureissu pitää perua. En saa neljään viikkoon nostella, kumarrella tai kyykistellä...
Pystyn kuitenkin tekemään tilaustyöt kunhan istuminen taas onnistuu.:)
T: Pirita

tiistai 14. lokakuuta 2008

Kuvatonta!

Anteeksi kovasti pidempi päivitys hiljaisuus!
Olen ollut aika kiireinen, kolmet perättäiset messut...
Olen aika väsynyt ja nyt teen tilaustyöt ensimmäisenä alta pois.
Tilaustöistä ehti muodostua pikkuinen ruuhka messukiireiden keskellä.
Kiitoksia kaikille asiakkaille jotka kävivät messuilla Seinäjoella ja Oulussa!
Joitain uutuuksia olen tehnyt, esim, puukoruja on valmistunut useita.
Loppuviikosta koetan saada kuvattua ja laitan tänne esittelyyn.
Kauppaankin pitää päivittää muutama uutuus.
Nyt olisi kaksi viikonloppua vapaana ja 1-2.11. Olisi sitten Kätevä messut Lahdessa.
Töitä piisaa kyllä mutta nyt pyhitän seuraavat viikonloput perheelle.
Mukavaa syksyn jatkoa ja palataan toivottavasti loppuviikolla uusin kuvin! :)

T: Pirita

tiistai 30. syyskuuta 2008

Messujen jälkimainingit

Syysunelmia- Helminä Treasure islandilta kokeeksi tilattu makeanvedenhelmisekoitus, sekä Hill Tribe hopeaa. Helmet olivat ihanan värisiä, laatu ei ollut mitenkään päätähuimaavan hyvä, mutta olivat isoja ja edullisia 8-9mm. :) Karsittavia oli paljon joten kahdesta nauhasta sai vain kaulakorun, rannekorun ja korvikset, pikkuisen jäi yli. Riipus helisi kivasti, kaulakoru meni messuilla mutta rannekoru ja korvikset ovat vielä jäljellä. Jos kiinnostaa...:)

Syysunelmia- korvikset, hopeaketjua ja hopealankaa mv-helmien lisäksi.

Myyntipöytäni, Terveys ja hyvinvointi messuilla. Anteeksi epäselvä kuva, kamerani alkaa sanoa sopimustaan irti...


No niin viikonlopun messut takana, väsynyt mutta onnellinen olotila. :)
Elikäs hyvin meni, väkeä ei hirveästi ollut mutta kauppa kävi joten ihmiset tulivat messuille osto mielessä. Oli kiva huomata että lehtijuttuni oli huomattu. Puolet asiakkaista olivat tulleet jutun perusteella.
Ihana oli myös että ostoksilla kävi myös asiakkaita jotka ovat aiemmin ostanmeet minulta koruja ja ovatkin jo melkeimpä vakio asiakkaita. Kiitos siitä:)
Koruja meni sen verran että nyt alkaa olla kiire tehdä ensi viikonlopun Seinäjoen messuille kiireesti lisää. Ensi syksynä on vähän viisaampi ja osaa varautua etukäteen. Pitää tehdä kesällä jo kunnolla varastoa. On sitten helpompaa valmistautua kun pikkuhiljaa alkaa huomata mitkä mallit menevät, ja mihin kannattaa keskittyä.
Kiitos asiakkaille että teitte messukokemuksesta erinomaisen! :)
Aurinkoista syksyä kaikille!
Seuraavan kerran minusta kuuluu varmaankin vasta ensi viikolla...

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Minulle!

Salattu tuli
Ostin Sirpaleelta, Helmetti foorumilta, ihanan labradoriitti brioletin. Se oli niin kaunis että halusin tehdä sen ympärille korun joka tulisi ihan minulle itselleni. Brioletti riipus on isohko, n.30mm korkea. Siinä on ihana sininen hohto jonka sain vangittua kuvaankin.

Koruun liittyy symboliikkaa joka on minua itseäni, muutosta valosta varjoon ja toisinpäin. Tummassa ja vaatimattomassa välähtää sisäinen hohto ja tuli kun kiviä kääntelee.
Materiaaleina, labradoriitti, kuukivi, makeanvedenhelmet ja hopea.

Kaulakorun pariksi rannekoru, 3 kerrosta. Samat materiaalit, lisäksi tässä hopeaketju isoilla ovaalin muotoisilla lenkeillä. Kuukiven hohtoa en saanut kuvaan mutta labradoriitissa se taas välähtää.


No niin, nyt se ihan oma koru on kuvattu. Olen tyytyväinen, nyt minulla on "edustuskoru" toista ihan samanlaista en tee.
Ihan siitäkin syystä ettei ole tullut vastaan missään kaupassa samanlaista brioletti riipusta jonka Sirpaleellta ostin.:)
Ja kyllä on kiva ajatus ettei samanlaista korua ole muilla.:)
Nyt kohta nukkumaan, huomenna olisi yksi esittely ja viikonloppuna Hyvän olon messut Raahessa. Olen siellä paikalla joten tervetuloa!

27-28.9 Kauppaporvarissa Hyvän Olon messut, järjestää Ritvan Yrtti ja Majakarin majakka.

Heipä hei,
T: Pirita

torstai 18. syyskuuta 2008

Odotettu paketti tuli!

Paketin kivi aarteet, turkoosia, russian amatsoniittia, tiikerinsilmää, prehniittiä, kuukiveä, karneolia, sitriiniä, peridoottia, granaattia, akvamariiniä ja vuorikristallia ja onyxia. :)

Makeanvedenhelmi kaunokaiset, pyöreähköjä, nugetteja, riisiä ja keshiä. Isoimmat möllyskät ovat n.9-10mm, isoimmat riisin malliset nugetit(violetit ) ovat n.8-9x12-13mm!

Onyx kimpale, isot tiikerinsilmä brioletit ja botswanan akaatti riipus, sekä puoliporattuja isohkoja mv.helmiä.

Olen sentään korujakin tehnyt, mutta en nyt mitään uutta vaan varastoon perusmalleja. Nämä kun yhdeltä istumalta teki niin alkoi jo tuntumaan työltä...:)
Tekisi mieleni tehdä uusia malleja, ideoita olisi mutta pakko kerryttää varastoakin, oli päässyt hupenemaan...:)

Nyt se kauan odottamani paketti tuli! Oli seikkaillut Jamaikalla asti, postileimoista päätellen ja oli aukaistukin jossain vaiheessa ja teipattu kiinni. Sydän syrjällään aukaisin... Oli pakattu huolimattomasti mutta onneksi kaikki tilaamani tuotteet olivat siellä ja kaikestahuolimatta hyvässä kunnossa!
Paketti oli kolhuinen mutta onneksi helmet eivät...:)
Olen pakottanut itseni tekemään nyt todellakin perusmallistoon koruja, kun messuilla pitäisi olla myytävää...
Tavoitteena päivälle on nyt että saan tietyt mallit tehtyä niin sitten saan tehdä jotain uutta. Ideoita riittäis, varsinkin nyt kun uusia helmiä ja kiviä tuli niin sormet syyhyäis...
Olisi niin paljon kivempi suunnitella ja tehdä haastavaa, mutta eihän työ voi olla aina kivaa.
Kiva on kyllä tehdä vanhojakin malleja, sehän vain tarkoittaa sitä että niistä on tykätty kun loppuvat. Sillä niillä se "peruspalkka" tulee, uuden suunnittelu ja teko vaatii paljon aikaa ja sitä ei käsityö yrittäjällä ole liikaa...:)
Perusmalleista tulee kate ja yksittäisistä sitten se mauste ja leikkele leivänpäälle silloin tällöin.:)

Ja nyt jatkamaan hommia... Saan kohta yhden ihka oman edustuskorun valmiiksi ja laitan siitä sitten kuvat myöhemmin...:)
T: Pirita