sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Huomenna tulee loput Ähh:T

Anteeksi viivästys. Korut on kyllä valmiita mutta niiden kuvaukset siirtyi huomiselle. Meillä sairastetaan taas. Tyttö ollut nyt 5 päivää kuumeessa työt menneet taas vähän uuteen järjestykseen siitä syystä.
Olen nyt viikonlopun tehnyt sitten verstaalla hommia kun on mieskin kotosalla ja pystyn keskittyyn töihin. Huomenna esittelen loput helmikuun ähh korut.

Pitäkäähän peukkuja että pysyisin itse kunnossa, perjantaina pitäisi lähteä kohti Helsinkiä...

T: Pirita

maanantai 22. helmikuuta 2010

Perus koruja

Hypersteeni setti- Hypersteeni on uskomattoman upea kivi ! Kun näin Helmiliinan messuosastolla näitä ekan kerran livenä niin pakko oli hamstarata. Olen näitä ihastellut ja pyöritellyt käsissäni moneen kertaan mutten ole raskinut vielä käyttää. Nyt sitten rohkaistuin. Halusin kiven pääosaan, siksi tälläinen pelkistetty koru. Lisänä mustakiveä mattana ja hopeaa kolmiolukoissani. Neliöhelmet ovat kooltaan n. 18mm x 18mm. Tälläinen rannekoru on ihana ranteessa, se asettuu kauniisti ja tuntuu miellyttävältä. Ähh korut 16 ja 17

Tiikerinrauta setti- Helmiliinan kaupasta nämäkin jännät kivet. Tiikerinrautaan on sekoittunut hematiittia ja punaista jaspista. Painavaa ja jänniä kuvioita kivessä. Näiden tiikerinrauta helmien koko on 14mm x 14mm. Lisänä mustakiveä mattana ja hopeaa itse tekemissäni kolmio lukoissa. Tätä lukkoa käytän monissa koruissani, kuvio on yleinen mutta lukkona (tietääkseni) oma ideani. Ähh 18 ja 19

Violettia- Tämä ei ole sitten yhtään minun juttuni... Mutta vaikka vastaan pisti niin tein kuitenkin, yritän oppia myös tekemään jotain mikä ei ihan itselle kolahda kun saattaa olla jollekin muulle mieleen. :) Värit eivät jostain syystä osuneet oikein kohdalleen, tämä on viininpunaisempi luonnossa, ei ihan näin kylmä violetti. Tässä sugiliittia (Helmiliinalta nekin...:) ), makeanvedenhelmiä, valkoista puukorallia ja hopeaa. Korulla on pituutta vähän yli metri, isoimmat ovaalihelmet ovat 20mm x 16mm. Kolmiolukko on yksityiskohta korussa ja sitä ei laiteta niskaan vaan näkyville. Voi pitää kaksinkerroin tai niin että kiepauttaa lukon haluamaansa kohtaan niin että toinen pää jää roikkumaan. Ähh 20

Violettia rannekoru. Värit eivät ole tässäkään ihan kohdillaan. Saa nähdä mitä tästä setistä tykätään... ;) Ähh 21

Seepraa- Tämä taas on enemmän minua... :) Pitkiä koruja on toivottu ja niitä koetan nyt sitten saada tehtyä. Tässä on taas kokoa ja näköä. Nämä Zeeprajaspis kolikot on odotelleet inspistä pitkään. Kolikoiden koko 20mm, lisänä onyxia ja mustia akaattinugetteja. Akaatti nugetit eivät ole ihan puhtaita mustia, valkoista raitaa ja pillkua joissain. Samat hopeiset kolmiolukot kuin edellisessä. Korulla pituutta yli metri. Ähh 22

Seepra rannekoru, samat matskut kuin edellisessä. Balin hopea salpalukko. Näyttää ranteessa kivalta, sopii hyvin myös mustien vaatteiden kanssa. Ähh 23

Nahkanauhkoru jossa oranssia ja mustaa akaattia. Kevyt koru joka sopii monen kanssapituus noin. 80cm hopeiduilla lukoilla. Ähh 24

Sininen hohto- ei ole uusi malli vaan päivitetty kuva vanhasta mallista. Tästä mallista on tullut yllättävän suosittu. Olin todella epävarma tästä kun sain aikoinaan tehtyä, mutta tämä yllätti. Tykästyin tähän itsekin. Larvikiittia, makeanvedenhelmiä ja hopeaa. Larvikiitti on kaunis kivi, se on spektroliitin sukulaiskivi. Siitä löytyy upeita heijastuksia, niinkuin silmän iskuja. Sain yhden sellaisen vangittua kuvaankin, riipus iskee silmää sinisellä välähdyksellä. :)
Korussa on itse tekemäni jämerä lukko, koru nimittäin painaa jonkin verran, riipus on iso n. 35mm x 28mm

Hei!

Anteeksi hieman pidempi päivitystauko, kiirusta meinaa piisata ja näiden kuvaaminen lykkääntyi.
Harmittaa vähän kun nyt ei ehdi suunnitella uudenlaisia haastavampia koruja! Helsingin kädentaitomessut lähestyvät ja tekemistä olisi vielä paljon. Huomenna tiistaina menen vielä yhteen esittelyyn. Tavoitteena olisi ehtiä tehdä uusia koruja messuille ja vanhoista malleista taas kappaleita myös. Puuverstaallekin pitää ehtiä, paahtoleipäpihtejä tarvitsisi tehdä taas satsia. :)

Tässäpä tulevia kevään tapahtumia joihin olemme Naavalaisen kanssa menossa:

Wanhan sataman kädentaitomessut Helsinki 6.3.- 7.3. 2010
Jyväskylän kädentaitomessut 10.4. -11.4. 2010
Rovaniemen kädentaitomessut 24.4. - 25.4. 2010

Tervetuloa näille katsomaan ja moikkaamaan!

Nettikauppa on auki ympäri vuorokauden... :)
Lisäksi kotimyymäläni on sopimuksen mukaan auki, joten kaupan sivuilta löytyy yhteystiedot ota yhteyttä ja sovi vierailuaika.
Kuutostiimin myymälästä Raahesta löytyy myös tuotteitani : Koulukatu 10 Raahe

Aurinkoisia kevät päiviä, kevään tuntua on jo tuossa auringonpaisteessa, ainakin ikkunan sisäpuolelta katsottuna... :)

T: Pirita

lauantai 13. helmikuuta 2010

Maanläheisissä tunnelmissä, Ähh

Muinainen- Riipus on tuffiittia l. Lapin Lumo kiveä. Tuffiitti on kiveä joka on syntynyt muinaisten tulivuorten tuhkasta. Tämä tuffiitti on Rovaniemeltä ja sen on hionut Tuomo Untinen. Tilasin häneltä näitä riipuksia muutamia sekä suomalaista aventuriinia. Elikäs tämä riipus in nyt sitten oikeesti suomalaista alkuperää. Pitkään tämä on odottanut sopivaa kaveria ja nyt löytyi. Ostin Helmetin Outilta tammi jaspista eli Oak jasperia, lisänä brontsiittia ja hopeaa. Korulla on mittaa n.48cm Tämä on Ähh koru 12

Nämäkin ihanaiset kivet on Outilta! Lähikuvaa upeista kivistä. Picasso jaspista tuo riipus ja käärmeennahka jaspista nuo riisit. Sekä lisänä kahvijaspista. Riipuksen mitta on 7cm!

Äiti maa setti- Picasso jaspista, käärmeennahka jaspista, kahvijaspista ja hopeaa. Olen jotenkin vieroksunut jaspiksia mutta nämä ovat lumonneet minut. Upeita maanläheisiä värejä ja kaunista jotenkin lämmintä kiveä. Näin sitä tutustuu uusiin kiviin ja löytää uusia "rakkauksia" :) Tässä 13, 14 ja 15 Ähh korut.


Hei taas!

Maanläheisiä koruja ja värejä tällä kertaa. En sitä ystävänpäivä korua vielä saanut tehtyä kun iski erilainen inspiraatio. Siskoni kävi kylässä ja hiplailimme helmiä (yllätys yllätys) Jotenkin sitten aloin hänen ihastelunsa kautta nähdä uusia visioita ja sitten olikin pakko alkaa tehdä näitä. :)
T: Pirita

torstai 11. helmikuuta 2010

Ähh 8-11

Mustaa ja valkeaa, tämä meni jo... Seuraavana päivänä valmistumisestaan. Koru oli metrin mittainen ja painava! Nuo kauniit helmiäis ovaalihelmet olen joskus kauan sitten ostanut helmetin kirpparilta, en nyt muista keneltä. Helmien pituus oli n. 35mm Visio oli jo silloin että pitkää korua niistä tulee. Kaks vuotta niitä hauduttelin ja nyt sitten saivat paikkansa. Helmiäiset oli uskomattoman kanuniit, oikein hohtavan valkoiset ja heijastukset uskomattomat. Nuo helmet painoivatkin yllättävästi, en ole mitenkään helmiäisen ystävä mutta nää oli kauniita. Hohto oli niin huima että valotus melkein paloi läpi ja pienempi valotus olisi ollut taas muuten liian tumma, joten anteeksi häikäisy. :) lisänä onyxia ja hopeaa. Perus vaijerikamaa mutta välillä taas niitäkin. :)

Hot pink- nämä Helmiliinalta ostetut pinkit akaatti möllykät ovat luonnossa vielä hotimpia! Väri on aivan uskomattoman pinkki. :) Lisänä ruusukvartsia ja hopeaa. Isoimmat möllykät ovat 12mm, ruusukvartsit 10mm ja 8mm. Tästä tuli aika kiva, elämäni ensimmäinen totaalisen pinkki setti! Eipä olis vielä jokin aika sitten uskonut että teen moisen eikä edes yhtään ällötä! ;)

Hot pink korvikset, ruusukvartsia 10mm ja pinkkiä värjättyä akaattia 8mm ja hopeaa.

Hot pink kaulakoru. Tuon myllynkiviriipuksen värit jostain syystä sammuivat enkä saanut niitä esiin, riipus on melkein yhtä kirkas pinkki kuin nuo pyöreät. Tähän kokeilin uudenlaista liitos tapaa kun riipus on niin painava että kierteisellä lenkillä ripustettuna vaijeri joutuisi liian kovalle rasitukselle. Siksi laitoin stoppariksi yhden pyöreän helmen ja vaijerin sitten kaksinkerroin riipuksesta läpi, riipuksen juureen sitten kiinnityshelmen. Jos nyt kukaan ymmärtää selostuksestani mitään. :) Koru on aikas painava, siksi järeämpi itsetehty koukkulukko. pituus on noin 70cm. myllynkivi on noin 45mm halkaisijaltaan.


Hei!

Sairaalan myyntikeikka ohi, ihan mukavasti meni. Väkeä ei ollut paljon mutta ostajia niistä suurin osa niin yhtälö toimi. :) kiitosta asiakkaille, tuli mukavaa palautetta.
Taas olisi viikonloppu edessä ja ystävänpäivä. Vielä ehtii muistaa ystäviä ja rakkaita... ;)
Seuraavaan postaukseen voisikin suunnitella jotain ystävä teemaa. Muutama helmiystävä onkin niin jo tehnyt. esim Mags jonka taidokkaaseen ystävä koruun ihastuin!
Katsotaan saisiko sitä aikaiseksi jotain kivaa, toivottavasti en lupaile liikoja. :)

Terveisin: Pirita

perjantai 5. helmikuuta 2010

Ähh on täällä taas! :)

Kahdet kasvot- tämä on tilaustyö mutta teen vastakin, tilauksesta. Tämä menee nuorelle naiselle joka pukeutuu mustaan ja rajuihinkin asuihin mutta pitää aidoista makeanvedenhelmistä ja yhdistelee ennakkoluulottomasti naisellista ja rajua rock tyyliä. Tykästyin tähän itsekin niin että kun ehdin taidan tehdä itsellenikin. Vastakohtia jotka sopivat yhteen. Laavakiviä, makeanvedenhelmiä ja hopeaa.

Nyt helmikuussa on käynnissä taas ÄHH projekti/haaste. Inkku laittoi aikoinaan ensimmäisen Ähh:n käyntiin ja käynnisti haasteen uudelleen. Kiitosta Inkku! ÄHH on lyhennys "Älä hilloa helmiäsi"- lauseesta. Eli tarkoitus on tehdä koru jokapäivä, ja tietysti samalla käyttää myös niitä aarteita joita ei ole raskinut käyttää vaan hiplailee uudestaan ja uudestaan ja laittaa sitten taas takaisin nerik-laatikkoon. Nerik tarkoittaa "noita en raski ikinä käyttää" Tai jotain sinne päin. :)
Minä en ehdi ihan joka päivä kuvaamaan ja päivittämään mutta sitten laitankin useamman kerralla. Helmikuun blogissani tapahtuu siis useammin. :) Tämä postaus on minun Ähh avaukseni.

Varjo- korvakorut. Kieputusten pohjana syksyllä tekemäni ensimmäiset juotetut lenkit. Lisänä onyxia minihelminä ja isompana fasetoituna helminä. Isommat helmet ovat 6mm, koukut ovat hopeiset avokoukut.

Varjo-rannekoru, hopeaa ja onyxia. Isoimmat helmet ovat 8mm, lisänä hopeaketjua pikkupätkiä. Tämä on kevyt rannekoru, vähän mietin että onko tässä vähän liikaa kaikkea?
Rannekorun mitta on 20,5cm mutta sitä saa lyhennettyä kiinnittämällä lukko haluamaansa kohtaan.

Varjo- kaulakoru. Tämän tein samalla kaavalla kuin Lumikunigattaren uudet tuulet. Tämä näytti kivalta omalla kaulallanikin, minulla kun on sellainen toispuoleinen kampaus. :) Musta väri vain jotenkin viehättää edelleen samoin toispuoleisuus... :) Saa nähdä milloin kyllästyn siihen. Nyt vain jotenkin kaikesta tulee epäsäännöllistä ja toispuoleista. Hopeaa ja onyxia. Kaulakorun pituus 41-44cm.

Aikuinen nainen- lahjasetti. Tämä menee lahjaksi aikuiselle naiselle tasakymmenten merkkipäivänä. Erivärinen versio Hellyys setistä. Violetteja makeanvedenhelmiä, sävy on herkullinen, hohtavaa violettia. Sävy on intensiivisempi kuin kuvassa näyttää. Lisäksi onyxia ja hopeaa. Toivotaan että päivänsankari pitää tästä!

Heipä hei!

Kuulumisia ja tulevaa pikaisesti. Pikkuhiljaa alan olla kunnossa, nyt viikonloppuna pitäisi askarrella paahtispihtejä lisää. Ovat kahta lukuunottamatta lopussa...:)
Ensi viikolla 10.2. keskiviikkona olemme Naavalaisen kanssa Raahessa sairaalan kahvilassa esittelemässä tuotteitamme. 9:00- 15:00 Tervetuloa paikalle hakemaan vaikka ystävänpäivälahjoja ja muistamisia.

Sitten torstaina 11.2. järjestämme Kuutostiimissa Ystävänpäivä ostos illan miehille! 17:00-20:00 Naavalaisen Tuija ja minä olemme paikalla esittelemässä Kuutostiimin tarjontaa, eri tuotteista löytyy varmasti rakkaimmalle yksilöllisiä käsintehtyjä lahjoja.
Joten pistäkäähän raahelaiset sanaa kiertämään, ja miehet tervetuloa!

Kuutostiimistä löytyy muulloinkin kaikenlaista kivaa. Myymälä on avoinna ma-pe 10-17, la 10-14
Tervetuloa muutkin kuin raahelaiset, vaikka ohikulkumatkalla tai ihan asiaa tehden! :)
Kuutostiimi löytyy osoitteesta Koulukatu 10. Raahe

Ihanaa viikonloppua kaikille!
T: Pirita