perjantai 7. lokakuuta 2011

Tilaustyö, tässä vielä päättelemättä. Lähetin asiakkaalle kuvan enne päättelyä, uutta kuvaa en ehtinyt ihan valmiina ottaa kun koru sujahti jo postiin. Asiakkaan toiveiden mukaan tehty koru.

Yö ja kuu- Onyxia, kuukiveä ja hopeaa. harmi kun kuukiven välkettä en saanut taaskaan vangittua kuvaan. Tästä tuli siro koru.

Kieputusta pitkästä aikaa, onyxia, ja hopeaa. Isot ovaalilenkit on omaa tekoa, sekä korviskoukut. Ketju on valmisketuja pätkittynä sopiviin pätkiin.

Eleganssi- Onyxia, vuorikristallia ja hopeaa.

Tilaustyö- 6mm granaatteja ja hopeaa. Kuvaan tuli hassu mutka tuohon koruun. Korun pituus on noin 117cm. huokaus, kyllä granaatit on sitten kauniita, tässä ne vain näyttävät ruskeilta, kuva vääristää viininpunaista sävyä.


Hei Taas!

Hui kun tuo aika hurahtaa liian nopeaan, paljon on vielä esittelemättä jo aikaa sitten tehtyjä koruja. Nyt pari viikkoa on ollut melkoista haipakkaa. Tänään pitää lähteä Oulun messuille rakentamaan osastoa. Eli tervetuloa Ouluun Kädentaitomessuille la ja su 10-17 Ouluhallille.

Nämä pari viikkoa on hurahtaneet siivillä, aikatauluja ja työkuvioita on hämmentänyt eräs hieno juttu joka kyllä aiheuttaa paljon työtä mutta toivottavasti tulee olemaan sen arvoista, ja varmasti tulee! :D

Järjestämme Kuutos-tiimin porukalla Hantvärkkäreiden marrasmessut 5-6.11 Täällä Raahessa!
Tästä tulee ainutlaatuinen tapahtuma jollaista ei ole ennen täällä ollut!
paikkojen myynti aloitettiin vajaa 2 vk sitten ja nyt kaikki paikat on jo myyty näytteille asettajille. :) Puhelimeni ja sähköpostini onkin ollut ahkerassa käytössä.
Yrityksiä on tulossa 32 ja nimenomaan kädentaitolalan yrityksiä, päätimme että kutsumme nimenomaan yrityksiä. Nykyään on niin paljon messuja joilla on mukana myös harrastajia, ja harrastajien hintojen kanssa yritysten on vaikea kilpailla emmekä sellaiseen kilpailuun pysty.

Kädentaitoalan yritykset maksavat arvonlisäverot, omat eläkkeensä yellin muodossa, ennakkoverot ym. Kulut yrityksillä on suuret ja ne kulut täytyy tietysti sisällyttää hintoihin, jostain olisi myös palkka itselle saatava. Tässä hieman avausta miksi käsityö maksaa...

Yrityksiä on tulossa pitkin Pohjois-pohjanmaata, Kaustisilta, Raahesta, Muhokselta, Oulusta, Pudasjärveltä ja kaukaisimmat Torniosta. Nyt tulossa on sellainen kavalkadi yrityksiä ja upeita tuotteita että Raahessa ei tälläistä kattausta ole ennen nähty.
Lisäksi mukana on elintarvikealan yrityksiä, lähiruoka ja erikoistuotteineen.
Täällä on Facebook tapahtuma jossa on enemmän tietoa näytteilleasettajista ym.
Tapahtuma pidetään Friemannin talossa osoitteessa Kirkkokatu 14. paikka on ihana 1800 rakennettu iso talo jossa on aikoinaan vieraillut myös Keisari Aleksanteri I.
Niin ja mikä parasta näille messuille on vapaa pääsy! Kannattaa tulla kauempaakin, ihanan erilaiseen ja tunnelmalliseen tapahtumaan!

Kiiruisin messutarveisin: Pirita