keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Vähän uutukaisia

Brownie- Olin Oulun torilla Helmikauppa Luxonian apuna maanantaina. Meitä oli muutamia koruntekijöitä avustamassa ja antamassa työnäytöksiä yleisölle. Oulun torilla on tällä viikolla Kiiminki 150 vuotta teema viikko, Luxonia on kiiminkiläinen yritys.
Minun työnäytökseni oli linkitettyjen korujen tekoa. Tämä brontsiitti/ hopeakoru on yksi siinä tekemäni koru.

Meri- Tämän korun tein myös torilla. Sinipitsiakaattia ja sodaliittia, Karen hill tribe hopeaa, riipus ja lukko, sekä hopealankaa. Koru on lahja Lasteni toiselle hoitotädille joka aloittaa perhepäivähoitajana nyt omassa kodissaan. Kiitokset ihanasta hoidosta ja huolenpidosta!

Ensimmäiset solmu koruni, Kalkki turkoosia, nahkanauhaa ja hopeoidut lukot. Riipus on iso 40mm. Tähän olisi saanut olla vähän paksumpi nauha.

Toinen turkoosi koru, tähän laitoin kaksi nauhaa kieputellen. Riipus on vielä isompi, n.30x50mm Molemmat riipukset ovat Sedona stonesilta Usasta, sekä kolmion malliset helmet.
Tässä on hopeiset nauhan päätteet ja lukot.

Ihan kohta verkkokauppani aukeaa! Mieheni on ollut 2 viikkoa 7-21 töissä joten mikrotukeni on ollut "hieman" rajallista. Yksi selvitettävä asia illassa...:) Nyt kaupan etusivulta saatiin poistettua toimittajan logo, ja tänä iltana ytritämme laittaa vielä loput asiat kuntoon... Saa nähdä joko huomenna aukeaa...!
Kaupan ulkoasu on vielä vaiheessa mutta sitä päivitellään ja muokataan pikkuhiljaa.
Tuotteitakin lisäilen sinne koko ajan uusia. Joten kaikissa kategorioissa ei ole vielä tuotteita mutta pikkuhiljaa...

Ensi viikonloppuna pidän mini loman, lähdemme perheen kanssa 1-4.8 Helsinkiin reissuun. Kone on kuitenkin mukana joten katselen iltaisin kyllä postit silloinkin.
8-9.8 pe ja la olenkin sitten Valtakunnallisten kotiseutupäivien Kylien Torilla Raahessa. Joten tervetuloa kaikki silloin maisemissa olevat!
Nyt jatketaan kaupan muokkausta!
T: Pirita

torstai 24. heinäkuuta 2008

Korvis pläjäys

Ametisti sipulit- Oli sateinen päivä, tai siis sateiset viikot, pakko oli saada kuvattua tuotteita joten keinovalolla taiteiltuja kuvia. En ole yhtään tyytyväinen, sähkövalo latistaa värejä ja näyttää ne miten sattuu. Näistä ei saa oikein minkaanlaista käsitystä näin. Ovat tumman syvän violetit ja kauniit kivet nuo särmikkäät ametisti sipulit. Ne asettuivat tuossa jotenkin hassusti. Oikeasti ovat samankokoiset kivet vaikkei tässä siltä näytä... Hopeiset pienet 4mm verkkohelmet, hopealankaa.

Ametistia tässäkin:) Ametisti helmet, vuorikristalli särö sellainen, Swarovskin biconet ja hopealankaa. Peruskauraa... :)

Granaattia, särö vuorikristallia, hopealankaa. Nämä ovat kauniit, tumman punaviinin väriset. Erään asiakkaan kanssa yhteistyönä suunnitellut.

Onyxia sarjaan korvikset, Onyx, makeanvedenhelmi ja hopealanka.

Granaattia ja särö vuorikristallia taas... lisäksi Swarovskin kristallia ja hopealankaa.

Huomasin ettei blogissani ole paljon korviksia näkynyt. Korvisten tekoon tarvitsisin vähän lisää mielikuvitusta. Nämä ovat todellakin peruskauraa, eivät kovin ihmeellisiä.
Kateellisena katselen muiden ihania korvisluomuksia ja suunnittelen mielessäni upeita juttuja mutta jokin tökkii kun ne eivät tule toteutukseen asti.
Jotenkin vain käännyn aina kaulakorujen ja rannekorujen puoleen ja korvikset ovat vähän pakkopullaa. Itseäni ärsyttää että näin on... Pitäisi ryhdistäytyä korvisrintamalla!
Auttaisikohan jos laittaisin taas itsellenikin reiät...? Aikoinaan käytin näyttäviä ja vähän erikoisiakin korviksia, sitten reiät tulehtuivat toistuvasti ja annoin niiden mennä umpeen.
Pitäisi varmaan harkita reikien laittoa niin voisi alkaa inspiraatiotakin iskeä kun pitäisi itsellenikin tehdä! :)
Korvis inspiraatiota odotellen...
Pirita

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Pinkkiä!

Pink to Black- Sedona stonesilta rapakon takaa tulleista kivi aarteista löytyi Cracy lace akaattia pinkkinä. Kuvissa väri muuttuu hieman, ovat luonnossa pinkimpiä. Oikein herkullisia kuvioita ja värejä. Tein sarjaan korviksetkin mutta unohdin kuvat. Korviksissa on yksi akaatti neliö ja onyx 8mm helmi, samalla tavalla kuin riipuksessa.
Materiaaleina cracy lacy akaatti, onyx, hopealanka, nahkanauha, hopealukot ja hopeiset nauhanpäät. Neliöt ovat 20x20mm.

Tässä rannekorusta kuvaa kädessä. Näin saa paremmin käsityksen mallista. Tykkään itse kovasti. Tein kaksi settiä ja toisen taidan jättää itselleni. Seuraavaan tilaukseen kyseisetä kaupasta pitää pistää useampi nauha tätä kiveä. Ihana kivi! :)

Tässä taas koru lukon kohdalta kuvattuna. Lukon olen itse kehitellyt. Rannekoruun mukava ja suht helposti saa kiepautettua kiinni ( pienen harjoittelun jälkeen...)

No niin... Nyt saan kuvia liitettyä verkkokauppaankin joten rakennus on käynnissä taas...
Kiitokset Clovershopille! Päivystys toimii siellä ja saa neuvot sähköpostilla niin että ymmärtää.
Ja kiitokset Juhalle! Sain apua ja ongelmakohta löytyi ja nyt kuvien liittäminen toimii.
Nyt ei muutakuin vaatii istumalihaksia että saa kaikki asiat naputeltua koneelle.
Kunhan vielä kaupan tuunauksen aikataulu selviää niin ollaan taas lähempänä avaamista.
Välillä tämä tuntuu kyllä ikuisuus projektilta.
Tässä on vastustanut kaikki mahdollinen, en nyt ihan kaikkia jaksa selostaa ja ikävystyttää teitä:)
Pikkuhiljaa etiä päin... Kunhan kärsivällisyys riittäisi...:)
Hauskaa viikonjatkoa kaikille!
T: Pirita

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Kesäyön lupaus...

Helmetti foorumille heinäkuun teemakoru, maalaisromantiikkaa 40-50 luvun henkeen.
Korun nimi, Kesäyön lupaus. Nuori puhdas rakkaus, lupaus kesäyön kasteisella niityllä, iltataivas kääntymässä yöksi, hämärtyvä maisema usvan laskeutuessa pelloille.
Viimeyön unettomien tuntien tulos... Kun se idea iskee, sille ei ole vastaan sanomista. Helmet huutelevat niin kovaa että on pakko muovata ajatus koruksi.
Ihan hullua, eikö totta...:)

Materiaaleina, Hill tribe hopea sydän ja rengas, akvamariini pikku rondellit, makeanveden nyppyhelmet, akvamariini sirut, vuorikristalli nugetit, labradoriitti, kuukivi, hopeaketju, hopealanka ja hopealukko.

Eka pakettini Thai silver beadsilta Thaimaasta, oli iso tilaus. :) Tässä yhdet kappaleet lukoista, charmeista, helmistä ja korvis koukuista.

Riipuksia samaisesta paketista, pienin ruusu on n,2 cm halkaisijaltaan joten ihanan isoja ovat!
Ja niin kauniita! Asioin ekaa kertaa myös tullissa ja taisi paikkakunnan tullillekin olla ensimmäinen Thaimaasta tullu hopeapaketti, meinaan sen verran meni aikaa selvitellessä.
Asiat selvisi ja alvit maksettu joten hyvillä mielin hopeat käyttöön!

Usasta tuli myös kivi paketti ja valtavan isoja kivihelmiä! En ole ennen niin isoja nähnyt, yleensä käy niin että ovat todellisuudessa pienempiä kuin kuvittelee...
Thaimaasta tuli myös toinen paketti hopeita. kuvaan kivet ja toisenpaketin aarteet myöhemmin.

En ole ehtinyt blogia päivitellä vähään aikaan. Korujakaan ei ole liiemmin syntynyt. Aika menee kaupan rakennukseen ja juokseviin asioihin. Nyt kauppa vastustaa pahasti, kuvia ei saa liitettyä sinne ja koruja on vaikea myydä jos ei kuvia ole...
saan nyt viikonloppuna mahdollisesti apuja, katsotaan tuleeko asiaan selkoa. Toivottavasti!
Huomenna on korunmyynti keikka lyhyellä varoitus ajalla.:) Eilen soitettiin ja kysyttiin tulisinko kylätapahtumaan myymään koruja. Tottakai tulen, kiitos kysymästä! Onneksi on varastoa, että on mitä myydä:)
Eilisessä Pookisanomissa oli juttua minusta ja yrityksestä. Jänskätti mahdottomasti kun odotin sitä kauhulla... Ihan kiva juttu oli ja kuvakin ihan ok, niin hyvä kun tälläisestä mallista voi saada.:) Tyytyväinen olen juttuun , kiitos vain Pookisanomille!
Päivittelimisiin...
T: Pirita

lauantai 12. heinäkuuta 2008

Onyx rannekorulle kaveria...

New life- Edellisen postauksen onyx rannekorulle pari. Minulla ei ole ollut pitkään aikaan ristikorua kun rippiristini on kultainen eikä oikein sovi rakastamieni korujen kanssa.
Lehden lisäsin mustan ristin kanssa, ettei koru olisi liian synkkä. Ja rannekorussa oli myös samainen lehti. Lehti ja risti kuvastaa myös raamatun jaetta "Katso minä luon uutta".
Koru on minulle symbolinen monella tapaa. Tykkään myös rock henkisistä koruista ja tässä on sitä myös.
Myyntiin tulee myös tämä malli, vain tämä kappale on minun...:)
Materiaaleina onyx helmet ja nugetit, hopea ja risti jotain mustaa kiveä, en ole varma onko onyxia vai värjättyä akaattia...

perjantai 11. heinäkuuta 2008

Sadetta taas, hankalaa kuvata...

Ystäväni pyysi suunnittelemaan näyttävää mustaa rannekorua johon tulisi kultaa myös. (Siihen hankin vermeiliä ) Suunnittelin tämän korun malliksi hopeisena. Onyxia helminä ja nugettina, pienet hopeahelmet välissä, Karenhill- hopealehdet ja hopeinen salpalukko.
Pikkuhelmiä piti hieman litistää pihdeillä, isoissa (10mm) helmissä oli niin isot reiät että upposivat aluksi helmien sisään. Tykäistyin itsekin tähän koruun, aluksi mietitytti tuo isompi lehti että onko liian iso. Hyvältä tuntuu ranteessa ja on ihanan iso ja erottuva.

Tämän onyx korun idea lähti siihen että eräs asiakas kyseli sopivaa korua 50-luvun tyyliseen mekkoon, asusteet olisivat mustia. Yksinkertaisen tyylikäs ja muhkea koru, samoja onyxhelmiä kuin edellisessä. Lisäksi myös 8mm onyx helmiä ja hopea lukko.

Granaatti hopea sydän- tämä on jo vanha koru. kuten nahkanauhan pätkästä näkyy... kokoa 60x40mm. Koru on ensimmäisiä hopea kieputteluita, kuten jäljestä näkyy... Oma koruni, tykkään. Idea ei ole oma vaan mukaelma Annika Larssonin kirjasta Ihanat korut.
En tehnyt niin tiheää kuin kirjassa, osaksi siksi etten raskinut, lankaa kului melkoisesti...
Ehkä kannattaa ensin harjoitella hopeoidulla langalla, eikä heti hopealangalla niin kuin allekirjoittanut...
Aqua lasi- Ihanan värisiä lasi tyynyjä, koko n.16x18mm, hopeoitua kuparilankaa, ab-lasi kuutioita ja hopeoitu salpalukko. Oikea kesäkoru...
Nilkka koruja, tsekkiläisiä särmikkäitä lasi helmiä ja hopeoitua kuparilankaa. Edullista bling blingiä...

Verkkokaupan rakentelu on muuten hidasta puuhaa... Kuvittelin ettei minulla ole vielä kovinkaan paljon koru malleja... Mutta kun niitä alkaa kirjaamaan ylös, mitat, materiaalit ym, niin siihen uppoaa älyttömästi aikaa. Lisäksi huomasin että niitä onkin jo aika paljon...

Tämä ilma on kamalaa, ei saa oikein kunnollisia kuvia. Värit mitä sattuu kun ei voi luonnon valossa kuvata. Vitsi olis paljon ideoita ja syyhyttäisi tehdä koruja urakalla, mutta pakko hoitaa tämä kaupan rakennus ensin. Tämä tietokoneella istuminen on vain niin puuduttavaa!

Pitää välillä vähän terapiaksi luistaa koneen äärestä ja vähän väännellä...

Odottelen malttamattomana ensimmäistä ulkomaista tarviketilaustani! Tilasin thaimaasta kahdesta paikasta hopeaa, ja rapakon takaa erikoisempia kiviä...
Odottavan aika vaan on pitkä!

Satuhelmestä löytyi ihania hopea ketjuja. kunhan hopeapakettini saapuvat, suunnittelen ketjujen kanssa jotain hiukan erilaista...
Huomasin että minulla on nyt joku mustavalko kausi menossa...
Eilen näin ihanaa rakasta ystävääni jota en vuoteen ollut nähnyt, nyt on taas vähän haikea olo kun ei tiedä milloin näemme taas. Jännä juttu on se että tietämättä toistemme uusista harrastuksista, teemme molemmat koruja! Oli viimekesänä yllätys kun asia selvisi:)
Voipi olla että hän sai inspiraatiota nähtyään "Pajani" ja kivi/ helmi varastoni...
Niitä alkaa olla useampi kilo...
Niin paljon ihanuuksia ja ideoita ja niin vähän aikaa...

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Aarteita

Helmiliinalta ostettuja aarteita, isoimmat mv- helmet, nypyt ja tummat potato shape helmet aiheuttivat melkeimpä hyperventilaatio kohtauksen. paketti tuli tänään ja arvatkaa olenko näitä ihastellut ja hypistellyt. Ihanaa työtä, tällaisia kalleuksia saa hipelöidä päivät pitkät... :)

Lähikuvaa hengitys vaikeuksia aiheuttaneista kaunokaisista! Ei ihan tarkkaa mutta hohdon sain vangittua.
Sitten kuvaa toisesta uudesta aarteesta! Uudesta autostamme joka löytyi eilen, minä olen sairastanut autokuumetta yli vuoden ja sain tartutettua sen mieheenikin ja silloinhan tunnetusti alkaa tapahtua... :) Ihanan iso ja ilmastoitu turbo diesel!

Sitten vertailun vuoksi vanha automme. Tämä hyvin palvellut yksilö on myytävänä hyvään kotiin jarru remontin ja oven kahvojen ja lukkojen vaihdon jälkeen. :)

Tässä nyt vielä koru kuvakin ettei ihan korutonta postausta tule...:) Ystäväni tuli käsi mannekiiniksi kun omassa kädessä kuvaus ei onnistunut. Koru on Sato rannekoru, hopeoitu ketju, hopeoitu kuparilanka, mv-helmet ja granaattisirut. Siskoni valitsi materiaalit ja värit. Hän kokeili Kesäyön vanamon tuoksu korua ja halusi itselleen samalla tekniikalla tehdyn.
Tässä ketjun lenkit olivat vain vähän ahtaat joten helmet eivät asetu ihan yhtä hyvin kuin Vanamossa.

torstai 3. heinäkuuta 2008

väsy päivitystä

Kesäyön vanamon tuoksu- Oli ihan pakko laittaa tämän kuva tänne... Suunnittelin tämän luxonian koru kilpailuun, aiheena oli suomen luonto. Kysyin vielä Astalta että saako kuvia julkaista kun ei säännöissä lue. Saa julkaista, siksi halusin tämän nyt tuoda, että harkitsen kovasti tämän pitämistä itselläni (jos nyt ei joku välttämättä halua juuri tätä...:) )
Yleensä kierrän kaukaa kaiken vaaleanpunaisen mutta ruskettuneella iholla tämä näyttää vastustamattomalta omassa ranteessakin ja kilisee kivasti. Aivan, Katri älä pökrää harkitsen oikeasti vaaleanpunaista itselleni...
Materiaalina taottu hopeaketju, ruusukvartsi, peridootti sirut ja hopealanka. Tekemiseen meni aikaa joten ei ihan halvimmasta päästä...
Viini- on samaa sarjaa omenan, lumen ja pronssin kanssa. Hopeafoliolasia,vuorikristallia, mv-helmiä ja hopelankaa. Koru hehkuu enemmän viininpunaisena kuin kuva antaa ymmärtää. Värit muuttuivat violetimmaksi kuin ovat oikeasti. Yksi suosituimmista malleistani.
Pronssi kyynel- rannekorussa on ruskeita mv- helmiä sekä ihania ruskeita keshi mv-helmiä Helmiliinalta, lukko hopeaa. Toinen muhkea rannekoru Shampanja vaahto on tehty myös Helmiliinalta saaduista nyppy mv-helmistä sekä hiotusta vuorikristallista, lukko hopeaa. Tämä muuten painaa ihan kunnolla, helmet ovat isoja ja niiden hohto on kaunis. Ihania kaikessa epätäydellisyydessään. :)

Kylläpäs väsyttää sitten perusteellisesti!
Tämä päivä meni kokonaan Ylivieskassa, kävimme katsastamassa autoja ja niitähän löytyi! Päivän päätteeksi sitten tulimme kahdella autolla kotiin :) Voi mikä ihanuus on ilmastointi ja ovet jotka toimivat... Löytyi iso farmari ja kohtuu uusi, on loihakka nyt ajella ja kehtää laittaa yrityksen logon auton kylkeen!
Verkkokauppa on nyt saatu jo sille varattuun sivutilaan asennettua, mutta aukaisemann en vielä pääse. Rakennus työt kestävät hetken. Viimeistään parin viikon päästä aukeaa ja jos pystyn rypistämään kaiken valmiiksi niin jo ennemminkin.
Yrityksen sähköpostikin toimii nyt, pirita.suhonen@psdesign-paja.fi
Jos löydät täältä jonkin korun joka kiinnostaa sinua niin ota yhteyttä. Hinnat ja mitat tulevat sitten kauppaan, en ehdi niitä tänne vielä päivittämään.
Tai jos haluat varata koru esittelyä niin voit lähestyä sähköpostitse. Esittelyitä pidän n.100km säteellä, tietysti noin pitkälle matkalle jos lähden niin olisi hyvä jos vieraita olis enemmän kuin pari...:) Luonnollisesti että kannattaa...

Kaunista kesä illan jatkoa kaikille!
T: Pirita