Eka salitreeni omalla ohjelmalla

Sain viikko-ohjelman neljäksi viikoksi tänään. 

Alussa on kaksi lepopäivää viikossa. Viikko-ohjelma koostuu kävelylenkistä, kuntosalista ja vesijuoksusta ensimmäiset 4 viikkoa. Tänään salilla katsottiin minun saliohjelma läpi. 

Olin tehnyt aiemmin itsekseni liikkeitä päin prinkkalaa muutamissa laitteissa. :)Alkoi kummasti tuntua oikeissa paikossa treeni kun liikkeet ja asennot on oikein. 

Hyvin jaksoin, hiki tuli ja syke nousi mutta jaksoin. Loppuverryttely kuntopyörällä teki tiukkaa, viimeset kaks minuuttia tuntu että nyt loppu emännästä virta. :) n.50min treeni
Kyllä tuntuu lihaksissa mutta ei käynyt mihinkään kipeää kun keskitty liikkeisiin hyvin.
Huomenna voipi tuntua lihakset...
Mutta hei, mulla on kuin onkin selkä ja vatsalihakset. Surkeat vielä mutta kyllä ne sieltä löyty.
Väsyneeltä mutta hyvältä tuntuu ja oon tyytyväinen itteeni.
Minun Personal Trainerini on Kaija Mainio http://www.mainioterveys.fi/

fb sivutkin löytyy https://www.facebook.com/mainioterveys?fref=ts
Voin suositella, Kaija on ihana tsemppari!

Elämän nälkä

 

Täytin juuri 40 vuotta, kai tämä on sellainen rajapyykki että sitä miettii elämäänsä ja sitä mihin suuntaan jatkaa. 
Minulla nämä mietteet alkoivat todella myllertää kun sisareni soitti noin kuukausi sitten.
Sain tammikuussa vielä reumadiagnoosien lisäksi fibromyalgiadiagnoosin.
Sisareni kysyi olisinko valmis kokeilemaan liikunnan aloittamista personal trainerin ohjauksessa, fibromyalgiakipuihin on moni saanut apua oikeanlaisesta liikunnasta.
Olin jo aiemmin miettinyt, millaista olisi jos olisi tosiaan joku "potkimassa" pepulle ja ohjaamassa.
Olin salaa haaveillut personal trainerin avusta mutten ollut uskaltanut edes ääneen kenellekään sanoa.
Olin toisaalta innoissani ja taas toisaalta kauhuissani!
Tapasimme Pt:n ja totesimme hänen olevan juuri sopiva minun tilanteeseeni, pelkonikin haihtui. :)
PT ymmärsi rajoitteeni ja hänestä tule heti turvallinen fiilis, ja mikä parasta minua ei hävettänyt!

Ei ylipainoni, sairauteni eikä rapakuntoni.

Sain siis 40vuotis synttärilahjaksi äidiltä ja siskoltani Personal Trainerin 3kuukaudeksi.
Keskiviikkona 1.4. (ei ollut aprillipila) tapasimme ensimmäisen kerran ja teimme alkumittaukset.
Lähden todella pohjalta. Olkapääni rajoittaa vasemman käden nostamista, polveni eivät kestä polvillaan oloa eikä normaaleja kyykkyjä, selkärankareuman tulehdusten si-nivelen tuhoista johtuen normaalit vatsalihas liikkeet eivät onnistu ilman kunnon kiilaa selän alle.
Kyykyt tehdään minulle sopivasti soveltaen eli penkiltä seisomaan nousu. (hurjaa...:) )
Selän liikkuvuudessa on rajoitteita.
Olen ollut viimeisen vuoden niin kivulias että liikkumiseni on olleet minimissä.
Ylipainoa on 40 kiloa. Kyllä, järkyttävä määrä. Verenpaineet koholla, 2 tyypin diapetes, astma ja keskivaikean ja vaikean rajalla masennus.
Karua kertomaa. Hävettää. :(

Tässä on lähtökohdat.
Päätin että nyt on aika muuttua.
Oman itseni vuoksi.
Päätin alkaa kohdella itseäni paremmin.

Opettelen rakastamaan myös itseäni.

Ostin itselleni nuo ylimmässä kuvassa olevat kengät salikengiksi. :)
Huomenna on ensimmäinen treeni, PT on tehnyt minulle ohjelmat. Aloitamme varovasti, tarkoitus ei ole rikkoa vaan rakentaa. Sain apuvälinelainaamosta rannetuet, niiden kanssa teen myös kuntosalilla treenia. Ranteet eivät kipeydy niillä. Ihan kaikkia laitteita en voi vielä käyttää. Kuntosalin lisäksi käyn vesijuoksemassa. Siinä on alun treenini. :) Huomenna saan viikko-ohjelmani.

Syntymäpäivästäni lähtien päässäni on soinut tuo Pave Maijasen biisi.

  

Tämä on ollut voimabiisini nyt. Kaikki sanat osuvat ja uppoavat.

 

Olen aloittanut liikkumisen jo itsekseni, rannetukien avulla pystyn taas pinoamaan puita! Tuota hommaa en ole moneen vuoteen voinut tehdä. Ei hurjia sylillisiä kerrallaan nytkään vaan kalikka kerrallaan. Puiden pinoamisestakin saa muuten hyvän treenin tällä kunnolla. Vuorotellen vartalon kiertoja kummallekin kyljelle. Kumarrusta, askellusta, kurotusta, kyykkyä. Kyllä muuten tuntuu lihaksissa. :) Kahtena päivänä puiden pinoamista, kuntosali, vesijuoksua, pieni kävelylenkki. 

Sain viime viikolla liikuttua neljänä päivänä. Vaikutus on sellainen että kivut on vähentyneet ja mieliala huomattavasti positiivisempi.  
Oman osansa tämän hetkiseen olooni tuo varmasti myös ajatuksieni työstö ja päätökset.

 

 

Auringonlaskua 2.4. kännykällä kuvattuna, jos tihrustaa niin voi nähdä kaksi joutsentakin. :)

 

 Varmasti tulee vielä takapakkia ja päiviä jolloin kiroan päätökseni ja tuntuu että seinät kaatuvat taas päälle mutta siitä jatketaan! Simsalabim taikoja en odota eikä tavoitteeni ole hurjat painonpudotukset/muodonmuutokset vaan elämänilon palauttaminen ja parempi olo sekä fyysinen kunto. Jos kiloja samalla karisee niin se on plussaa. Alku tavoitteet ei ole kovat sillä rajoitteenikin ovat sellaiset että hiljalleen parempaa päin.

Tästä matkasta kirjoittelen tänne vastakin. 

Terapiaa...

 

Sielunmaisemaa, valoa sinisen ja usvan läpi. Valoa ja varjoa.

 Ei kysynyt lupaa, ei kolkuttanut.
Tuli vain.
Estelin kyllä, ei kieltoni tehonnut.
Ei minua kuunneltu, kunnioitettu tahtoani.
Löytyi apu joka tehosi, vuosia vaimensi muttei poistanut koskaan kokonaan.

Tuli uudestaan, ensin tunnustellen.
Silloin tällöin kolkutti. Pyrki sisään, jalka oven raossa.
Sisällä osaksi, ei kokonaan.
Kavalasti huiputti, luulin että lipesi pois.
Ei, keräsi voimiaan.
Työnsi oven auki.  
En pystynyt enää estämään. Yritin itseni väsyksiin.

Nyt tekee pesää, yrittää asumaan.
Katson voimattomana miten raivaa tilaa.
Rikkoo tullessaan ja ollessaan.
Kavalasti selvinnyt tähän asti.
Pitäisi pysäyttää, häätää kauemmas.

Vielä en osaa tai jaksa.
Jonain päivänä vielä jaksan, jonain päivänä.

Minun terapiaani, kirjoittaminen. 

Kirjoitan runoja, puran niihin turhautumista, kipua ja voimattomuutta.
Jotenkin tunteita on välillä tuuletettava. Aina ei jaksa olla positiivinen, kipujen keskellä ja väsyneenä positiivisuus on välillä perseestä!
:) Rumasti sanottu mutta totta, huonona päivänä ei jaksa ajatella että asiat vois olla vielä huonomminkin. :)
Minusta sekään ei kyllä oikein positiiviselta kuulosta. :)
 

Mikä siinä onkin että runot tuntuvat syntyvän helpommin tuskasta ja surusta kuin ilosta ja onnesta? 

Kyllä tottakai välillä runosuonta tykyttää myös onnesta, silloin tuntuu että onni ja ilo pitää pukea sanoiksi että se jää elämään ja siihen voi palata joskus. Silloin runon lukiessaan muistaa tunteen.

Toisaalta terapia runojakin on hyvä lukea pitkänkin ajan päästä. Toivottavasti silloin huomaa että tuosta tunteesta ja hetkestä on selvitty ja menty eteenpäin.
Joskus runosta tulee ns. voimateksti.
Tai joskus runoni ovat enemmän ajatelmia kuin runoja. Kuten tämän alla olevan kuvan kuvateksti. 

 Mustaa, rouheaa ja valkoista, hohtavaa, kaunista.

Yhdessä kaunis kokonaisuus, puhutteleva. 

Musta tarvitsee valkoista erottuakseen niin ettei hallitse.

Valkoinen mustan vierellä hohtaa kauniimmin.

Muistuttaa ettei saa hävitä taustaan, ei vetäytyä varjoihin.

Varjon  toinen puoli on valoonpäin. Varjoa ei ole ilman valoa.

Muistuttakoon tämä kuva myös itseäni että näin on. 

Monesti runoni ja ajatelmani (tai hajatelmani :) ) päättyvät kuitenkin toivoon, vaikka lohduttomalta teksti tuntuisikin.
En yritä teksteilläni miellyttää tai kirjoittaa jollekin mieliksi iloisempia runoja. Tekstini ovat monesti jonkinlaista terapiaa ja tunteiden tuuletusta.
Haluan että niistä välittyy tunne, aito sellainen, oli sitten suru tai ilo.
Ehkä naivistikin ajattelen että tekstistä voi olla lohtua joskus jollekulle joka käy samoja tunteita läpi. Toivon että ne koskettavat, edes jotenkin. :)

Miten sinä tuuletat tunteitasi? Tuoko joku asia iloa ja lohtua?
Kirjoittaminen on minun tapani tuulettaa. :) Lohtua ja iloa tuovat monetkin asiat ja niistä kirjoitan joskus myöhemmin. ;)
Tänään tälläista tuuletusta. 

Terveisin Piita (lempinimeni jonka pikkusiskoni antoi pienenä) :)

Katsetta menneeseen.

Edellisestä korupostauksesta on tosiaan pari vuotta aikaa.
Nyt valotan hieman mitä on tapahtunut blogihiljaisuuden aikana ja myös hieman yrittäjä taipaleeni matkaa.
Aluksi kuvia viimeisistä koruista. Pahoitteluni, laatu ei ole kovin hyvä.
Kännykällä otettuja kuvia, ehdin kuitenkin kuvata edes jotenkin ennenkuin korut lähti maailmalle.

 Valkoiset makeanvedenhelmet ja hopeaa. Keshihelmiä ja iso n.11x15mm makeanvedenhelminugetti.

Sydän setti, makeanvedenhelmiä, granaattia ja hopeaa.

      Kaipaus setti, ruusukvartsia, onyxia ja hopeaa.

    Makeanvedenhelmiä ja hopeaa.

Tässä ihan viimeinen työni yrittäjänä. Häälahja ystävälleni, korvakorut uuden vuoden morsiammelle. Nämä olivat ainoat korut tärkeänä päivänä ja olen kiitollinen että sain nämä tehdä. Näihin oli hyvä lopettaa.  Hopeaa ja isot makeanvedehelminugetit.


Edellinen korupostaus oli tosiaan " Elämää taas" Helmikuussa 2013...:)
Paljon tapahtui kahdessa vuodessa vaikka blogissa hiljaisuus olikin. PS Design-pajan facebook sivulla oli elämää ehkäpä enemmän. En ole vielä poistanut yrityksen sivua.
Messuja on kierretty useammat vuodessa ja koruja tehty tuona aikana monia kymmeniä.
Messuja jää ikävä, sekä ihmisiä joihin on tutustunut kuuden vuoden kiertämisen aikana.
Monesta on tullut myös hyviä ystäviä.
Voi olla että joillekin messuille lähden vielä Naavalaisen matkassa.
Kaveriksi ja messuavuksi. :)
Toukokuusta 2014 jäin sairaslomalle nivelkipujen vuoksi. Olin kuitenkin mukana jo sovituilla messuille. Oulun osaavat kädet, Kädentaitomessuilla Oulussa, Hantvärkkäreiden marrasmessuilla täällä Raahessa ja Tampereen Suomen kädentaidot messuilla.
Tampereella osallistuimme Naavalaisen kanssa myös Suomenkäsityöyrittäjien näyttelyyn. Kotimainen onkin kotimaista, oli näyttelyn nimi ja teema.
Messut olivat haikeat mutta mukavat.

Olen kiitollinen kaikesta mitä olen olen yrittäjä taipaleeni varrella kokenut.
Vaikka loppu tuli sairastumisen vuoksi, eivät kokemukset mihinkään katoa.
Kunhan jaksan, teen itselleni valokuvakirjan kauneimmista ja tärkeimmistä tekemistäni koruista. Muistoksi.

Sain loppuaikana asiakkailta niin ihanaa palautetta että itku tuli monesti. Sitä sokeutuu joskus omalle työlleen, muuttuu helposti arkiseksi puurtamiseksi, myös luova työ.
Mutta kyllä oli vaikeaa sanoa ensimmäisen kerran ääneen asiakkaalle että lopetan yritykseni.
Pikkuhiljaa sen ääneen sanominen helpottui ja samalla helpotti myös surua lopettamispäätöksestä.

Pidin marraskuussa Tampereen messujen jälkeen loppuunmyynnin Käsityöläistalo Kuutos-Tiimissä
Tarjosin asiakkaille kahvit ja loput korut puoleen hintaan.
Laitoin lehteen ilmoituksen loppuunmyynnistä ja runon. " Ideoisi pää, tahtoisi sydän vaan ei kestä enää kipeät kädet"
Ajattelin että ei jää kenellekään epäselvää miksi lopetan. ;)

Blogia taaksepäin selaamalla saa jonkinlaisen käsityksen mitä kuudessa vuodessa ehti tapahtua. Koruja tein ja myin huomattavasti enemmän kuin ehdin kuvata. :)
Joskus myöhemmin voisi laskea ihan omasta uteliaisuudesta montako korua olen maailmalle tehnyt ja myynyt. Pitäisi olla tallessa kaikki vihkot, kirjasin ylös joka tapahtumassa myydyt korut.
Verkkokauppa ei ole ollut koskaan kultakaivos, siihen olisi pitänyt satsata huomattavasti enenemmän.
Suurin osa koruista ei sinne koskaan päätynyt.

Vinkiksi koruyrittäjiksi haaveileville, jos verkkokaupan pistää pystyyn siihen kannattaa satsata ja sitä pitää esillä. :) Rikastumaan ei ihan helposti koruilla pääse, viimeisenä kahtena vuonna itselläni on ollut kamppailua toimeentulon kanssa. Isoksi osaksi johtui kivuista ja ne söivät melkoisesti motivaatiota ja rajoittivat tekemista. Voimat oli fyysisesti ja psyykkisesti lopussa.
Kauniin luominen ei ole ihan helppoa kun kamppailee kipujen keskellä.

Sitä vaan on yrittänyt sisulla puskea eteenpäin. Kun sitten voimat loppui ja jouduin sairaslomalle, oli pakko myöntää että viimeisen puolentoista vuoden aikana en ollut oikeasti enää työkykyinen.

Nyt sitten korjataan puolikuntoisena työskentelyn satoa...

Mutta siitäkin huolimatta tämä on ollut sellainen matka että voin katsoa taaksepäin ja olla itsestäni ylpeä. Siitä mitä olen saanut aikaan ja siitä että uskalsin lähteä tavoittelemaan unelmia ja kokeilemaan siipiäni yrittäjänä.
Vaikka tämä tarina ei päättynytkään toivomallani tavalla.
Toivon että tekemäni korut elävät omaa elämäänsä, tuovat kantajilleen iloa ja hyvää mieltä.
Terveisin Pirita

Mutkia matkassa...

Uusi vuosi on alkanut ja aika kaivaa tämä blogi naftaliinista. Nyt naurattaa tuo edellisen postauksen Elämää taas otsikko...Juu, se elämä täällä jäi siihen yhteen päivitykseen. Viime vuonna en sitten saanutkaan blogia aukaistua kertaakaan.

Nyt olisi uusi aika alkamassa, itselläni, uutta ja outoa.
Blogi muuttuu korublogista erilaiseksi, mitä tuleman pitää, en tiedä vielä itsekään. Blogin nimi muuttui ja kuvaus myös. Osoite on vielä sama mutta muutan senkin myöhemmin.

Eli PS Design-paja yritykseni on historiaa. Yrityksen taru loppui joulukuuhun 31.12.2014.
6 vuotta yrittäjyyttä takana, korujen tekoa huomattavasti useampia vuosia.
Tuli stoppi.
Olen ollut sairaslomalla viime toukokuusta asti. Kaksi vuotta käteni ovat olleet kipeät ja olen pelännyt että mitä jos en enään pysty töitäni tekemään. Viime keväänä tuo pelko kävi toteen.
Kädet kipeytyivät niin että oli pakko myöntää että en enään pysty työskentelemään.

Pääsin lääkäriin ja sattui ihana lääkäri joka oikeasti kuunteli ja laittoi jatkotutkimuksiin.
Samalla todettiin myös masennuksen uusineen. Kyllä, iso ja pelottava sana, masennus.
Olen päättänyt olla avoin ja kertoa myös tuosta peikosta.
No masennuksesta voisin kirjoittaa toisen postauksen, muuten tämä venyy liian pitkäksi.

Pääsin Oyssiin reumapolille heinäkuussa. Ultralla löytyi tulehdus polvesta ja neljästä rystynivelestä. Tulehdusarvot ovat olleet koholla kohta 2 vuotta mutta nyt niihin vasta kiinnitettiin huomiota.
Päätettiin aloittaa metotreksaatti lääkitys entisten reumalääkkeiden lisäksi. Selkärankareumahan on ollut kaverina jo 13vuotta. Nyt tuli epäilys nivelreumasta lisäksi.
Kun lääkitystä oli jatkunut 3kk oli seuraava kontrolli. Lääkityksen todettiin auttaneen ja vähentäneen tulehdusta. Kipujakin jonkin verran.

Diagnoosi varmistui kun lääke alkoi tehota. :( Silloin tein päätöksen yrityksen kohtalosta.
Kivuton en ole vieläkään enkä varmaan koskaan tulekaan.
Mutta toivon että kivut saataisiin siedettävälle tasolle. Sitä ne eivät vielä ole. Helmikuussa seuraava kontrolli ja kokeillaan pistoksia seuraavaksi.
Ihan helppoa tämä lääkitys ei ole, tai lähinnä siihen tottuminen. Sivuoireista joskus myöhemmin lisää.

Sellaista kuuluu. :) Tulevaisuus on täysin auki. Sitä aletaan selvitellä seuraavaksi. Työkuntoinen en vielä ole ja mietityttää tulenko enää olemaankaan. Jos nätisti ihmetellään niin kuka uskaltaa ottaa töihin tälläisella sairaushistorialla...

Mutkia siis matkassa... Näiden kanssa opetellaan elämään ja sopeutumaan siihen mitä matka ja mutkat tuo eteen.

Terveisin Piita