sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Katsetta menneeseen.

Edellisestä korupostauksesta on tosiaan pari vuotta aikaa.
Nyt valotan hieman mitä on tapahtunut blogihiljaisuuden aikana ja myös hieman yrittäjä taipaleeni matkaa.
Aluksi kuvia viimeisistä koruista. Pahoitteluni, laatu ei ole kovin hyvä.
Kännykällä otettuja kuvia, ehdin kuitenkin kuvata edes jotenkin ennenkuin korut lähti maailmalle.

 Valkoiset makeanvedenhelmet ja hopeaa. Keshihelmiä ja iso n.11x15mm makeanvedenhelminugetti.

Sydän setti, makeanvedenhelmiä, granaattia ja hopeaa.

      Kaipaus setti, ruusukvartsia, onyxia ja hopeaa.

    Makeanvedenhelmiä ja hopeaa.

Tässä ihan viimeinen työni yrittäjänä. Häälahja ystävälleni, korvakorut uuden vuoden morsiammelle. Nämä olivat ainoat korut tärkeänä päivänä ja olen kiitollinen että sain nämä tehdä. Näihin oli hyvä lopettaa.  Hopeaa ja isot makeanvedehelminugetit.


Edellinen korupostaus oli tosiaan " Elämää taas" Helmikuussa 2013...:)
Paljon tapahtui kahdessa vuodessa vaikka blogissa hiljaisuus olikin. PS Design-pajan facebook sivulla oli elämää ehkäpä enemmän. En ole vielä poistanut yrityksen sivua.
Messuja on kierretty useammat vuodessa ja koruja tehty tuona aikana monia kymmeniä.
Messuja jää ikävä, sekä ihmisiä joihin on tutustunut kuuden vuoden kiertämisen aikana.
Monesta on tullut myös hyviä ystäviä.
Voi olla että joillekin messuille lähden vielä Naavalaisen matkassa.
Kaveriksi ja messuavuksi. :)
Toukokuusta 2014 jäin sairaslomalle nivelkipujen vuoksi. Olin kuitenkin mukana jo sovituilla messuille. Oulun osaavat kädet, Kädentaitomessuilla Oulussa, Hantvärkkäreiden marrasmessuilla täällä Raahessa ja Tampereen Suomen kädentaidot messuilla.
Tampereella osallistuimme Naavalaisen kanssa myös Suomenkäsityöyrittäjien näyttelyyn. Kotimainen onkin kotimaista, oli näyttelyn nimi ja teema.
Messut olivat haikeat mutta mukavat.

Olen kiitollinen kaikesta mitä olen olen yrittäjä taipaleeni varrella kokenut.
Vaikka loppu tuli sairastumisen vuoksi, eivät kokemukset mihinkään katoa.
Kunhan jaksan, teen itselleni valokuvakirjan kauneimmista ja tärkeimmistä tekemistäni koruista. Muistoksi.

Sain loppuaikana asiakkailta niin ihanaa palautetta että itku tuli monesti. Sitä sokeutuu joskus omalle työlleen, muuttuu helposti arkiseksi puurtamiseksi, myös luova työ.
Mutta kyllä oli vaikeaa sanoa ensimmäisen kerran ääneen asiakkaalle että lopetan yritykseni.
Pikkuhiljaa sen ääneen sanominen helpottui ja samalla helpotti myös surua lopettamispäätöksestä.

Pidin marraskuussa Tampereen messujen jälkeen loppuunmyynnin Käsityöläistalo Kuutos-Tiimissä
Tarjosin asiakkaille kahvit ja loput korut puoleen hintaan.
Laitoin lehteen ilmoituksen loppuunmyynnistä ja runon. " Ideoisi pää, tahtoisi sydän vaan ei kestä enää kipeät kädet"
Ajattelin että ei jää kenellekään epäselvää miksi lopetan. ;)

Blogia taaksepäin selaamalla saa jonkinlaisen käsityksen mitä kuudessa vuodessa ehti tapahtua. Koruja tein ja myin huomattavasti enemmän kuin ehdin kuvata. :)
Joskus myöhemmin voisi laskea ihan omasta uteliaisuudesta montako korua olen maailmalle tehnyt ja myynyt. Pitäisi olla tallessa kaikki vihkot, kirjasin ylös joka tapahtumassa myydyt korut.
Verkkokauppa ei ole ollut koskaan kultakaivos, siihen olisi pitänyt satsata huomattavasti enenemmän.
Suurin osa koruista ei sinne koskaan päätynyt.

Vinkiksi koruyrittäjiksi haaveileville, jos verkkokaupan pistää pystyyn siihen kannattaa satsata ja sitä pitää esillä. :) Rikastumaan ei ihan helposti koruilla pääse, viimeisenä kahtena vuonna itselläni on ollut kamppailua toimeentulon kanssa. Isoksi osaksi johtui kivuista ja ne söivät melkoisesti motivaatiota ja rajoittivat tekemista. Voimat oli fyysisesti ja psyykkisesti lopussa.
Kauniin luominen ei ole ihan helppoa kun kamppailee kipujen keskellä.

Sitä vaan on yrittänyt sisulla puskea eteenpäin. Kun sitten voimat loppui ja jouduin sairaslomalle, oli pakko myöntää että viimeisen puolentoista vuoden aikana en ollut oikeasti enää työkykyinen.

Nyt sitten korjataan puolikuntoisena työskentelyn satoa...

Mutta siitäkin huolimatta tämä on ollut sellainen matka että voin katsoa taaksepäin ja olla itsestäni ylpeä. Siitä mitä olen saanut aikaan ja siitä että uskalsin lähteä tavoittelemaan unelmia ja kokeilemaan siipiäni yrittäjänä.
Vaikka tämä tarina ei päättynytkään toivomallani tavalla.
Toivon että tekemäni korut elävät omaa elämäänsä, tuovat kantajilleen iloa ja hyvää mieltä.
Terveisin Pirita


3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kaunis, haikea kirjoutus - voimia selviytymiseen <3

outiriina kirjoitti...

voimia sulle pirita <3

Pirita kirjoitti...

Kiitos Anne ja Outiriina! <3