Terapiaa...

 

Sielunmaisemaa, valoa sinisen ja usvan läpi. Valoa ja varjoa.

 Ei kysynyt lupaa, ei kolkuttanut.
Tuli vain.
Estelin kyllä, ei kieltoni tehonnut.
Ei minua kuunneltu, kunnioitettu tahtoani.
Löytyi apu joka tehosi, vuosia vaimensi muttei poistanut koskaan kokonaan.

Tuli uudestaan, ensin tunnustellen.
Silloin tällöin kolkutti. Pyrki sisään, jalka oven raossa.
Sisällä osaksi, ei kokonaan.
Kavalasti huiputti, luulin että lipesi pois.
Ei, keräsi voimiaan.
Työnsi oven auki.  
En pystynyt enää estämään. Yritin itseni väsyksiin.

Nyt tekee pesää, yrittää asumaan.
Katson voimattomana miten raivaa tilaa.
Rikkoo tullessaan ja ollessaan.
Kavalasti selvinnyt tähän asti.
Pitäisi pysäyttää, häätää kauemmas.

Vielä en osaa tai jaksa.
Jonain päivänä vielä jaksan, jonain päivänä.

Minun terapiaani, kirjoittaminen. 

Kirjoitan runoja, puran niihin turhautumista, kipua ja voimattomuutta.
Jotenkin tunteita on välillä tuuletettava. Aina ei jaksa olla positiivinen, kipujen keskellä ja väsyneenä positiivisuus on välillä perseestä!
:) Rumasti sanottu mutta totta, huonona päivänä ei jaksa ajatella että asiat vois olla vielä huonomminkin. :)
Minusta sekään ei kyllä oikein positiiviselta kuulosta. :)
 

Mikä siinä onkin että runot tuntuvat syntyvän helpommin tuskasta ja surusta kuin ilosta ja onnesta? 

Kyllä tottakai välillä runosuonta tykyttää myös onnesta, silloin tuntuu että onni ja ilo pitää pukea sanoiksi että se jää elämään ja siihen voi palata joskus. Silloin runon lukiessaan muistaa tunteen.

Toisaalta terapia runojakin on hyvä lukea pitkänkin ajan päästä. Toivottavasti silloin huomaa että tuosta tunteesta ja hetkestä on selvitty ja menty eteenpäin.
Joskus runosta tulee ns. voimateksti.
Tai joskus runoni ovat enemmän ajatelmia kuin runoja. Kuten tämän alla olevan kuvan kuvateksti. 

 Mustaa, rouheaa ja valkoista, hohtavaa, kaunista.

Yhdessä kaunis kokonaisuus, puhutteleva. 

Musta tarvitsee valkoista erottuakseen niin ettei hallitse.

Valkoinen mustan vierellä hohtaa kauniimmin.

Muistuttaa ettei saa hävitä taustaan, ei vetäytyä varjoihin.

Varjon  toinen puoli on valoonpäin. Varjoa ei ole ilman valoa.

Muistuttakoon tämä kuva myös itseäni että näin on. 

Monesti runoni ja ajatelmani (tai hajatelmani :) ) päättyvät kuitenkin toivoon, vaikka lohduttomalta teksti tuntuisikin.
En yritä teksteilläni miellyttää tai kirjoittaa jollekin mieliksi iloisempia runoja. Tekstini ovat monesti jonkinlaista terapiaa ja tunteiden tuuletusta.
Haluan että niistä välittyy tunne, aito sellainen, oli sitten suru tai ilo.
Ehkä naivistikin ajattelen että tekstistä voi olla lohtua joskus jollekulle joka käy samoja tunteita läpi. Toivon että ne koskettavat, edes jotenkin. :)

Miten sinä tuuletat tunteitasi? Tuoko joku asia iloa ja lohtua?
Kirjoittaminen on minun tapani tuulettaa. :) Lohtua ja iloa tuovat monetkin asiat ja niistä kirjoitan joskus myöhemmin. ;)
Tänään tälläista tuuletusta. 

Terveisin Piita (lempinimeni jonka pikkusiskoni antoi pienenä) :)