lauantai 28. maaliskuuta 2009

Uusia

Earth- Jotenkin tämä chysolla kivi näyttää maapallon väreiltä. Nahkanauhaa ja crysocollaa, helmet ovat n. 20mm pitkiä. Koru on noin 90cm pitkä. Helmet ovat vihreämpiä miltä kuvassa näyttävät.

Möllyköitä- Karneoli nugetteja, hamstarattu Tinkalta. Nugetit ovat aika rosoisia ja hieman tummempia kuin kuvassa. Suurimmat n.20mm pitkiä. Korun pituus n.95cm, lukot hopeaa. Koru on tehty vaijeriin, helmien välissä lasia siemen helmiä.

Sinun puolestasi -Hopeaa, onyxia, makeanvedenhelmiä ja vuorikristallia.
Tämä koru on odottanut pitkään toteutustaan. Helmetissä Miilia oli tehnyt jokin aika sitten kauniin Äiti maria korun. Siitä taas muistin oman rukousnauha projektini. Sitten sain Tinjamilta kiinantuliaisina uskomattoman kauniita ihan mustia makeanvedenhelmiä!
Niimpä koruuni oli vihdoin kaikki sopivat helmet!
Isot fasetoidut onyx rondellit ostin jokin aika sitten Katrilta, (hänellä on nyt myös upea risti koru blogissaan, ollaan näköjään tehty samoihin aikoihin...:) )
Mietin että patinoisinko korun mutta päätin säilyttää sen kirkkaana, kirkas hopea sopii vuorikristalleihin.

Lähikuva upeasta krusifiksista, hopeinenristi on odottanut koruun pääsyä jo vuoden. En ole raskinut sitä käyttää. Löysin sen Villihelmen kaupasta, siellä oli paikanpäällä laatikko jossa oli hopeosia laidasta laitaan, varsinainen löytölaari! En ole missään törmännyt samanlaiseen ja näitä laatikossakin oli vain yksi.
Koru on minulle tärkeä ja merkityksellinen, laitan sen kuitenkin myyntiin. Pääsiäinenkin lähestyy...
Hintaa sille tulee kyllä... korulla on mittaa noin 70cm ja se on kokonaan linkitetty. Tein korua useampana päivänä ajanpuutteen takia. Tekemiseen vierähti muutamia tunteja...


Tässäpä näitä tällä kertaa...
Syntymäpäivän iltaa täällä viettelen, taas vuoden vanhempi! :)
T: Pirita

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Sisarukset

Franceskan korut- Savukvartsia, makeanvedenhelminugetteja, lumikvartsia ja Bali hopeaa.
Franceska on eteerisen kaunis ja sisarruksista vanhempi, luotettava huolehtija joka on sovinnainen ja suvun ylpeys. Hän rakastaa sisartaan ja on hieman huolissaan sisarensa tulevaisuudesta.

Desireen korut- Granaattia, vaaleanpunaisia makeanvedenhelmi nugetteja, ruusukvartsia ja Balihopeaa.
Desiree on vaaleahipiäinen kaunotar jolla on tummat pitkät kiharat. Hän on sisarruksista nuorempi, vauhdikas ja epäsovinnainen. Hänessä on lumovaa aistillisuutta, hän vie olemuksellaan tahtomattaankin huomion. Häntä ei voi olla ihailematta ja rakastamatta. Hänestä tulee tulisieluinen taiteilija.

Tässä edellisessä postauksessa hehkuttamiani makeanvedenhelmiä! Tästä lähikuvasta näet laadun ja helmien koko eron. Pienimmät helmet ovat n.7-8mm, metallinhohtoväriset n.9mm isot valkoiset n.10-11mm.

Classic isoilla makeanvedenhelmillä. Helmet ovat kalleimmat joita minulla on ollut, tilasin näitä suoraan Kiinasta. Yksi tukkunauha on vielä jäljellä.

Ihanat Helmiliinalta ostetut helmet joita olen hamstrannut pitkään! Nämä ovat n.9mm kokoisia kaunokaisia.

Classic, 7-8mm valkoiset pyöreähköt makeanvedenhelmet. Nämäkin kaunokaiset olen ostanut Helmiliinalta, niinkuin melkein puolet makeanvedenhelmistäni...:) Laatua johon voi luottaa!
Kiitos ystäväni!


Tässäpä olisi sisarrukset! Sisarruksia tehdessä niistä tuli mieleen jotenkin mennyt maailma... Siksi tuollaiset kuvaukset koruissa.Sitten niitä classic nauhoja joita sunnuntaina tein! Kahta nauhaa en kuvannut, ne ovat samoja joita löytyy kaupastanikin. Nämäkin päätyvät Jyväskylän messujen jälkeen kauppaan jos vielä ovat jäljellä! Oikeastaan kaikki viimeaikojen korut laitan kauppaan viimeistään Rovaniemen messujen jälkeen. Siis ne mitä vielä sitten löytyy. Useimpia näistä viimeaikaisista ei ole kuin yhdet kappaleet. Joitain teen muutaman mutta nyt on syntynyt enimmäkseen uniikki kappaleita ihan siitä syystä että materiaaleja ei välttämättä enää löydy enempää.
Tilaan yleensä vain muutaman nauhan kutakin kiveä, eli ostan todella pieniä eriä. Siksi voin pitää laajaa mallistoa joka vaihtelee huomattavasti.
Läheskään kaikki koruni eivät ehdi päätyä kauppaan joten jos joku koru täällä blogissa kiinnostaa niin heti vain sähköpostia! Osoite ja yhteystiedot löytyvät kaupasta tuon keltaisen logon takaa. :)

T: Pirita

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Juhlavaa

Illuusio- Tein tämän korun juhlavaksi, meidät kutsuttiin Galant Illusium taikasowhun, sinne piti tehdä jotain vähän hienompaa.
Koru on myynnissä, koekäytin sitä vain yhden illan... Hyvin toimi!
Materiaaleina, taottua hopealankaa, onyxia, vuorikristallia, makeanvedenhelmi nugetteja. mv- nugetit ovat todella hohtavia ja isoja. n. 10-12mm, onyx ovaalit n.15 x 20mm. Koru on n.100cm pitkä ja todella näyttävä.

Settiin kuuluu myös rannekoru. Korua voi pitää myös kuvan osoittamalla tavalla, lukon voi kiinnittää mihin kohti haluaa. Lukko on omia kiepautuslukkojani, taoin sen niin että vasarointi näkyy ja lukko kimaltelee kauniisti. Taontajälki ei vain näy kuvassa...

Paljon on taas uusia mutta nyt kuvaaminen on hieman jälkijunassa... meneekin äkkiä muutama tunti sitten pelkästään kuvaamiseen että saa kaikki uudet korut taltioitua.
Olen viettänyt aikaa perheen kanssa kun miehelläni oli viimeinen lomaviikko. Eilen sitten pidin työpäivää ja sain taas tehtyä 7 kaulakorua, 2 rannekorua, 3 korvikset elikäs vois jopa sanoa että eilinen oli loppujen lopuksi hyvä korupäivä! :)
Ensin oli motivaatio ja inspis hukassa. Loppuviikosta oli vastoinkäymisiä, joista ei nyt sen enempää... Mutta sen verran veti mielen matalaksi että korun teosta ei tullut mitään. Huomasin että pahoilla mielin on mahdoton luoda kaunista!
No eilen sitten aloittelin taas koruja, ensin tuntui ettei mikään oikein nappaa... Sitten otin vain makeanvedenhelmiä ja aloin pujotella Classic nauhoja. Niitä menee aina ja olin hamstrannut paljon kauniita helmiä. Niin kauniita että niiden kanssa ei halua muuta laittaakaan! Ne ovat itsessään niin upeita että tuntuisi häväistykseltä erottaa niitä toisistaan. Siispä päätyivät vieretysten vaijeriin.
Siinä ne sitten supattavat keskenään ja hohtavat kilpaa luoden kauneutta kantajalleen ja ympäristöön.
Kun olin viidennen nauhan pujotellut alkoivat ajatukset ja inspiraatio virrata.
Tein kaksi settiä, kauniit sisarrukset... Francesca ja Desiree... Mutta heistä tarinaa tuonnenpana kun saan korut kuvattua...
Että sellaista luvassa lähipäivinä! ;)

T: Pirita

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Green day...

Vihreät kuulat- Tätä settiä tehdessä ja sitä katsellessa tulee jano! Alkaa tehdä mieli smurffilimsaa ja vihreitä kuulia! Kaunista ja kuultavaa vihreää fluoriittia sekä vuorikristallia. Lukot hopeaa.
Tämä väri haalistui kuvatessa, on herkullisemman värinen luonnossa. Melkein smurffilimsan värinen:)
Isot fluoriitti nugetit olen hamstrannut joskus Katrilta, suurimmat olivat 25mm pitkiä. Pienemmät heleät nugetit ovat köllineet myös pitkään helmilaatikossa. Nyt ne sitten saivat uuden elämän. Kaulakoru painaa jonkinverran... Korulla on pituutta noin 55cm.

Retro setti- Chrysocollaa, onyxia ja hopeaa. Kaulakoru on pitkähkö, n.65cm, riipus on iso n.40mm pitkä, isoimmat onyx helmet ovat 10mm kokoisia. Lukot hopeaa.
Ensin en oikein ollut vakuuttunut tästä setistä mutta kun laitoin kaulakorun kaulaan mustan poolopaidan kanssa, niin johan alkoi koru "laulamaan" Sopii hyvin mustankin kanssa ja näkyy! Tykästyin aikalailla. Myyntiin tulee kuitenkin...:)

Täti vihreä- Missäs sadussa ne olivatkaan? Muistan vain sellaisen vanhan satukirjan jossa oli ihana kuvitus, siinä oli muistaakseni täti vihreä, täti sininen ja täti punainen...
Jos joku muistaa niin hihkaiskoon hep!
Setissä on prehniittiä, makeanvedenhelmiä, ja hopeaa. Sain joskus ystävältäni Sadulta vaihtareina tämän kauniin riipuskiven. Se on odottanut kavereita pitkään. Helmiliinalta ostin taivaallisen kauniita prehniitti ovaaleita faserttihiottuina. Ullalta Maarian korupajasta nuo kauniit oliivin vihreät makeanvedenhelmet.

Kevään versot- Hopeaa ja peridoottia. Kieputeltua ja hieman taottua, niin että pitävät muotonsa. Arvatkaapas oliko vaikeaa tehdä kaksi samanlaista (tai ainakin melkein...) Nämä ovat heleät ja sirot, pienet pyöreät peridoottihelmet ovat n.2mm halkaisjaltaan. Siitä saa hieman mittasuhdetta...:)

Tyttäreni tekemä kaunis vihreä koru! Tyttöseni on 7-vuotias ekaluokkalainen ja hän tekee jo tälläisia koruja! Tässä korussa riipus on hopeaa ja neidin itse tekemä ja takoma. Minä kiepautin vain ripustuslenkin. Muut materiaalit ovat lasi ja akryylihelmiä.
Arvatkaa olenko ylpeä äiti!

Muutama päivä sitten minulla oli vihreä päivä...:) Olin suunnitellut vihreää korua jo pitkään. Kasasin pöydälle vihreitä helmiä ja kiviä aikamoisen röykkiön. Sitten pistin värejä ja sävyjä yhteen ja näin päässäni kuvia valmiista koruista. No, tarkoitukseni oli tehdä sellainen aventuriini koru, siis oikein vihreän vihreä. Ne muut helmikasat alkoivat kuitenkin vetää enemmän puoleensa ja niinhän siinä kävi että se alkuperäinen koru on vieläkin tekemättä kun nämä huutelivat niin kovaa ja etuilivat...;)
Helmetti foorumilla on ollut maaliskuun kuukauden teemakorun aiheena vihreä. Sinne olen jo pitkään funtsinut korua ja nyt näistä tuli valinnan vaikeus minkä laitan!
Eräs asiakas aikoinaan pyysi suunnittelemaan joskus "virheyden ylistys" korun, ja kertomaan sitten kun sellainen on tehty niin hän katsoo olisko se hänelle.:)
Vihreä on ollut minulle aika vaikea väri enkä ole aiemmin saanut tartuttua toimeen. No se kaikkein vihrein koru on edelleen helmikasana työpöydällä...

T: Pirita

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Suklaatia...

Hopeiset verkkohelmet, hopealankaa ja 7mm makeanvedenhelmet.

Suklaapallot- setin korvakorut, hopeaketjua ja n.8mm kokoiset makeanvedenhelmet.

Suklaapallot- kaulakoru. Ruskeat makeanvedenhelmet, n.8mm, hopeaketjua ja hopealankaa.
Samanlainen setti kuin lumipallot settini mutta vain ruskeilla helmillä.
Lukon voi kiinnittää kuvan tavalla tai sitten niin että koru on pelkästään ketjuna.

Suklaapallot- rannekoru, materiaalit samat kuin edellisissä.

Rakas- ruskeana. :)
Sain tilauksen, toiveena oli Rakas korusta ruskea versio. Alkuperäinen oli hennon vaaleanpunainen riisin mallisilla helmillä. Tykästyin aika tavalla tähän versioon. Toivottavasti myös lahjan saaja tykkäsi. :)
Makeanvedenhelmiä, hopeisia verkkohelmiä ja hopeinen lukko. Helmet ovat n.7mm kokoisia.


Tässäpä olisi ruskeaa pläjäystä. Nämä on tehty suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin edellisen postauksen korut. En vain ole ehtinyt päivitellä niitä tänne. Aika vain hurahtaa jonnekin!
Töitä on kyllä tehty ja uusia korujakin on ilmestynyt mutta kuvat ovat vielä kamerassa...
Pitäisi ehtiä ne siirtää koneelle ja muokata. Sitten tänne.
Kauppaan olis tarkoitus tehdä myös päivityksiä, Jyväskylän messut lähestyvät ja tekemistä riittää... Sihteeristä olisi kovasti hyötyä...;)
Olin viikonloppuna lauantaina naisten minimessuilla Ladylataamossa korujeni kanssa.
Tapahtuma oli ihana, kiitos kaikille asiakkaille ja kävijöille! Tuli monta uutta asiakasta ja uusia tuttavuuksia.
Tapahtumassa oli luennoimassa Lenita Airisto. Minusta tuli Lenita fani! Uskomaton nainen, minulla oli täysin vääränlainen kuva hänestä ja vahvat ennakkoluulot.
media antaa hänestä täysin vääristyneen ja yksipuolisen kuvan. Missään ei kerrota millaisten asioiden eteen hän mm tekee työtä!
Kaikesta en ole samaa mieltä mutta täytyy sanoa että hänen luentonsa pisti ajattelemaan monia asioita uudelta kannalta. Sunnuntai ja vielä eilinenkin meni pohdiskellessa.
Jos nainen osaa nauraa myös itselleen ja käyttää niin loistavaa itseironiaa tehokeinona, niin hänestä ei voi olla pitämättä! :)
Lenita Rules!

T: Pirita

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Hyvän korupäivän tuotoksia.

Ihan tuoreet korvakorut. Tänään kieputellut ja taotut. Nimettömät vielä... Haluan miettiä nimen rauhassa. olen vaan pikkasen ylpee näistä niin siksi esittelen vielä nimettömänä. :)
Koko on noin 2omm, riipusosan korkeus.
Taottua hopeaa ja granaattia. Hopealangalla kieputeltua. Malli omasta päästä... Näistä piti tulla jotain ihan muuta...;) Koetin tehdä pyöreää rengasta mutta korvarenkaan kiinnitys ei tuntunut oikein hyvältä. Aikani kääntelin ja vääntelin ja sitten niistä muotoitui tälläiset.

Jatko kehittely kokeilu edellisistä... Tämän päivän uutukaisia nämäkin. Moonlight- Korvakorut, fasetoituja kuukivirondelleja ja taottua hopeaa sekä kieputtelua. Korkeus 25mm.
Todella vaikeat kuvattavat... En onnistunut kuvaamaan riippuen, nyt nämä on kuvattu sivuprofiilista. Korvassa näyttävät erilaiselta kun kaarta ei erota, vain kivirivin.
Kieputus näyttää toisessa hassulta koska nämä ovat toistensa peilikuvat.
Nämä ihanaiset kuukivi rondellit hamstrasin Rinsessalta Helmetti foorumilta, Kiitos aarteista!

Sen hyvän korupäivän satoa muutaman päivän takaa.
Hilut- korvakorut... Sirpaleella on näiden esikuvia... Nämä ovat kömpelöä yritystä jotain sinne suuntaan... Taottua hopealankaa, apatiitti minirondelleija sekä sitriinirondelleja.
Tässä kuvassa taonta jälki ei oikein erotu, se kimaltaa kauniisti livenä. Nämä ovat sellaiset boheemit hupsuttelut.

Kiitospussukka rannekoru, Helmiliinan kiitospussukan antimista tehty koru. Hopeahelmet ja balihopea-lukko sekä hopealanka ei sisältynyt pussukkaan. :) Isot vaalenpunaiset makeanvedenhelmet ja valkoiset hiemanpienemmät kylläkin löytyivät pussukasta.
Joku Helmetissä, (en kyllä muista kuka...) esitteli kiitoshelmistä tehtyjä koruja. Siitä sain vihdoin kipinän näiden seuraavien tekemiseen. Olen pitkään pyöritellyt pussukoita ja miettinyt mitä niistä tekisin.
Tässä sitten mietinnän tulosta. :)

Toinen Helmiliinan kiitospussukkakoru! Muutama helmi jäi vielä yli, olisi tullut liian pitkä rannekoru...
Nämä helmet sopivat kaikki ihanasti yhteen vaikka ovatkin niin erilaisia. Botwanan akaattia, barokki mv-helmiä, savukvartsia, vuorikristallia ja hopeaa.

Kolmas kiitoshelmikoru, hopealankaa, brontsiittia ja afrikkalaista kalsedonia joka on kivettynyttä puuta! Ihania nuo kalsedonit! Nämäkin aarteet Helmiliinan kiitospussista...:)

Satuhelmen kiitospussukan antia... Ihanan isoja valkoista jadea ja sardonyxia! N 16mm kokoisia helmiä nuo isoimmat sardonyxit. Helmissä oli niin iso reikä että ne mahtuivat hyvin nahkanauhasta läpi. Niimpä tein kiitoshelmistä solmukorun.
Vielä on monta kiitospussukkaa odottamassa ideoita... Sen verran paljon on tullut kotimaisistakin huippukaupoista tilailtua. ;)

Tein tänään paljon muutakin kuin nuo kaksi ensimmäistä kieputusta mutta niitä sitten myöhemmin. Viisi viimeistä kuvaa ovat sen hyvän korupäivän tuotoksia. Lisäksi sain silloin aikaiseksi 4 kiepautus korua, niitä joissa on sydän riipuksena. Ruskeita ja viininpunaisia, pitää kuvata vain nekin että saan kauppaan niistä paremmat kuvat. Korut olivat Pronssi ja Viini.
Sormenpäät ovat hellänä kun tein nuo ensimmäiset kieputtelukorut peräkkäin... Ennen niitä olin vielä tehnyt aikas lailla kierteisiä lenkkejä joten etusormi ja peukalo ovat pikkasen hellänä...:)
Siinäpä tämän päivän antia...
T: Piita

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Kadonneet kuvat löytyivät!

Raidat- tarjoilualusta setti. Ihan ensimmäiset harjoitustyöni opiskelujen ekavuonna... Lämpökäsiteltyä koivua ja koivua. Osmocolorin vaha. Pienin alusta on 10 x 10cm korkeutta 3cm.
Tämä setti meni joululahjaksi anoppilaan.:)

Luikeroiset- Harjoitus työ oli tämäkin. Tehtävänanto oli suunnitella pöytäkoriste puusta funktionalismin henkeen... Harjoittelin samalla taivutusta omatoimisesti... Tein muotin männystä, ja vuorasin sen kirkkaalla teipillä. Yhden näistä tein viilusta, kaksi muuta erivahvuisista koivuroiroista. Keskimmäinen on petsattu mustaksi ja kaikki on vielä lakattu.
Taivutus onnistui hyvin mutta olisi pitänyt avata muotteja vain hieman ja jättää kuivumaan muotin sisään... Mutta muotteja oli vain yksi ja aika vähissä... Joten liiman kuivuessa nämä vääntyivät hieman.
Hauska kokeilu oli ja taisin saada viitosen.:)
Näitä voi laittaa mihin järjestykseen haluaa, ihan vain koristeeksi tai vaikka kattauksen keskelle.

Avainkaappi/ taulu- Harjoistustyö tämäkin. Piti tehdä esine jolla on jokin funktio eli tarkoitus. Esineen piti muistaakseni olla että sillä on vähintään kaksi käyttötarkoitusta... Voi olla ettei tehtävä ollut sinnepäinkään mutta jonkinlainen muistikuva moisesta on...:)
Kaappi on nykyisin vanhempieni seinällä...

Kaappi on koivua, erikoista siinä on se että olen tehnyt tämän kaapin pelkästään jämäpaloista;) Kaivelin puuroskista ja löysin sen verran hyvää koivua ja tarpeeksi että sain tehtyä siitä tarpeeksi liimalevyä ja kehykset.
Kuvio on tehty vanerista palapelinä. Piirsin kukan ensin vanerille ja sitten sahasin lehtisahalla palaset irti, hioin ne ja liimasin mustaksi petsatulle vanerille niin että palasten väliin jäi rako josta musta alusvaneri kuultaa. Kukan ääriviivat ovat siis rakoja palasten välissä.

Hylly- Tämä hyllykkö on meillä kotona tyttöjeni kirjahyllynä. Myös tämä on tehty koulussa, piti suunnitella isompi modulikokonaisuus josta sitten valmistettiin vain osa. Minun modulini oli isompi kirjahyllykokonaisuus jossa oli monta osaa. Tämän hyllykön kaltaisia joita sitten voi käyttää ja muokata haluamallaan tavalla. Tätäkin hyllyä voi käyttää näin päin tai vaakatasossa. Vaakatasossa se käy myös istuimesta. Kestää kyllä aikuisenkin ihmisen istua.
Hyllykkö on koivua. Käsitelty Osmo colorilla.


Kadonneet puujuttujen kuvat löytyivät! Ihana mieheni oli polttanut ne cd:lle ja löysi ne.
Anteeksi kuvien ei niin hyvä laatu... Oli vielä muitakin kuvia mutta laitan ne sitten myöhemmin.
Nämä työt eivät todellakaan ole ihan tuoreita... :)
Ihan käsityövälineillä kun ei viitsi alkaa liimalevyä jukertamaan ja käsin sahailemaan tarkkoja sahauksia... Kunhan verstaani joskus valmistuu niin jatkokehittelen ainakin Luikeroita ja Raita settiä...
Olenkin pitänyt tänään vapaapäivää. Huomenna mieheni ja tytöt lähtevät mökkiretkelle ja minä jään ahertamaan...:( Nyt ei ehdi matkaan. Messuja tulossa ja esittelyitä joten varastoa pitäisi ehtiä tekemään. Toisaalta kun olen yksikseni niin pystyn tekemään huomattavasti tehokkaammin töitä, ei tarvitse keskeyttää välillä, kunhan muistaa vaan syödä välillä...:)
Tässäpä sitä oli taas, seuraavaan kertaan!

T: Pirita


maanantai 2. maaliskuuta 2009

Hyvä korupäivä!

Tässä kuvia muutaman päivän takaisesta urakasta, silloinkin oli ns. hyvä korupäivä.
Mutta ei niin kivaa kuin tänään, mutta tästä päivästä kerron sitten tuolla kuvien alla...
Tässä on läjä sirukoruja, ainä tämä korunteko työnä ei ole niin kivaa ja haastavaa.
Välillä pitää tehdä niitä ns tylsiäkin töitä. Toisin kun harrastaessa...
Uusia on ihana tehdä ja suunnitella niinkuin olenkin jo aiemmin sanonut.
Välillä' vaan on puurrettava jotain jo puuduttavaksi käynyttäkin.
Mutta vaikka koru n olisi tehnyt jo kymmeniä kertoja niin itse tekeminen on puuduttavaa mutta aina valmiita koruja on yhtä mukava kokeilla ja pitää kädessä.
Tässä tein useamman kappaleen parhaiten myytyjä sirukoru malleja.
Tulta ja jäätä, granaattia ja vuorikristallia. Harmonia, ametistia ja vuorikristallia.


Uusi sirukorumalli, Ocean- Apatiittisiruja ja vuorikristallia, korumetallihelmiä ja hopeoidut lukot. Koru on todella siro, apatiitti sirut ovat ehkä aavistuksen turkoosimpia vielä mitä kuva näyttää sellaisia välimeren sinisiä. Sirut ovat pieniä.

Tälle korulle en ole keksinyt vielä nimeä... Kokeilukoru, katsotaan mitä tykätään... Lasi tyynyjen väri on juuri niin kirkas kuin kuvasta näkyy. Ne ovat isohkoja n.20mm x 20mm tyynyjä.
Hopeoidut kiinnityshelmet ja lukot.

Tilasin kokeeksi tälläisia go go- donitseja, eri kivilaaduista. Ovat aikas kauniita ja isoja n.45mm halkaisijaltaan. laitoin vain nahkanauhaan ja hopeiset nauhanpäätteet ja lukot.
Näitä on montaa lajia ja laitan kauppaan kaikki kunhan ehdin. Täällä esittelen vain muutaman. Laitan ilmoitusta tänne kun saan ne päivitettyä kauppaan.
Tämä on brontsiittia, ei muuten näytä kuvissa miltään mutta on upea kivi!

Dalmatian jaspis

Maisema jaspis, muistaakseni...:)


Heipä hei taas!
Kiitos ystävät ihanista kommenteista! Koruja saa todellakin kommentoida, painat vain kommentit linkkiä tekstin alta.
Muutin tosiaankin tuon edellisen postauksen ametisti korun nimen. Se on nyt Violet wish.
Idean nimeen sain Piian kommentista joten kiitos Piia!

Tänään oli todella hyvä korupäivä! Sain tehtyä 9 korua! 3 linkitettyä rannekorua, yhden nahkanauha solmukorun, yhdet isotöiset korvikset ja neljä sydän kiepautuskorua!

Vähänkös olen onnellinen, mutta on pitänyt pyöritellä hartioita sitten aikalailla...
Joskus vaan menee hommat ihan putkeen ja joskus taas ei ollenkaan...
Kuvailen tänään valmistuneet korut huomenna tai sitten seuraavana päivänä. Joten uusia juttuja tiedossa ja muutamaa vanhaa mallia joista pitää ottaa uudet kuvat.

Eiköhän tuota joutaisi jo unten maillekin, huomenna taas uusi työpäivä!
Hyvät yöt!
T: Pirita